Kyseinen otsikko lukee Chevyn kojelaudassa, ja se on kirjoitettu Ukrainalaiseen pölyyn jota on sisätiloissakin ihan reippaasti. Maria kirjoitti sen aivan reissun lopussa, olisiko ollut peräti Viron puolella.
Olemme kaikki saapuneet kotiin, ehjänä, enempi tai vähempi väsyneenä ja hiukan hämillään. Mihin katosi kuusi viikkoa, sitä saattoi miettiä laivalla. Tuntui kuin lähdöstä olisi ollut vain hetki.
Reissu oli pitkä, kallis, hiukan raskas mutta antoisa. Minulta kysyttiin, lähtisinkö tuolle reissulle nyt kun tiedän mitä se oli. Vastasin että lähtisin.
Nyt itse kullakin on paluu arkeen, joillain arkiseen ja joillain vähemmän arkiseen. Allekirjoittaneella alkaa työt taas maanantaina mukavasti eli pari päivää kerkeän tässä hengähtää.
Vielä update reissun loppuosasta siis. Lähdimme sitten taittamaan pitkää matkaa kohti Ukrainan rajaa, Kiovasta suoraan länteen vievä valtatie oli sekä reissun parasta että huonointa tietä.
Koska Kiova toimii isäntänä jonkin sortin isommalle tapahtumalle parin vuoden päästä tieverkkoa kunnostetaan kiireellä. Parhaillaan tie oli todella leveää, suoraa ja tasaista baanaa ilman liikennettä, jossa matkanopeuden olisi helposti saanut pidettyä 140-150kmh (tarina ei kerro tapahtuiko näin). Toisaalta lähempänä rajaa kohtasimme valtavan pitkän kiertotiesysteemin, josta löytyy kuvamateriaaliakin ehket. Hermoja raastavia kuoppia ja mielenkiintoisia paikkoja löytyi siltä pätkältä! Ei ihme ettei liikennettä osuudella paljoa ollutkaan, varmasti kaikki jotka pystyvät kiertävät tuon tietyön.
Parisataa kilometriä rajasta yövyimme motellissa erään kaupungin ulkopuolella. Mieleen jäi ainakin juomatta jäänyt olut, ja huono palvelu majoituksen yhteydessä olleessa ravintolassa. Vointi ei silloin eikä välttämättä nytkään vielä ole paras mahdollinen. Aamulla lähdimme taas verrattain aikaisin, ennen kymmentä keula oli kohti Ukrainan rajaa.
Saavuimme rajalle 11.30, ja pääsimme läpi noin 13.30. Ihan kommelluksitta ei taaskaan mennyt, piti yksi leima palata vielä lappuun hakemaan. Marian väliaikainen passi kelpasi hienosti eikä auton rekisteriotekkaan ole enää aiheuttanut ihmetystä, varmaan kun leimoja alkaa passissa jo olla.
Puolaan saapuminen oli taas kuin kotiinsa tulisi, tiet ovat pehmeää ainetta ja pomput eivät ole teräviä, niinkuin syvemmällä idässä. Kovin kauaa ei Puolan nautinto kestänyt, ajoimme illalla vielä Liettuan puolelle, jossa majoituimme autossa huoltoaseman pihassa. Puolenyön aikaan pysähdyimme ja herätys soi vaille kuusi. Tosin tuskin kukaan paria tuntia enempää siinä nukkui.
Aamulla tankkasimme auton ja aloitimme viimeisen siirtymän Tallinnaan, 600km, ja klo 17 oli laivalle liput varattuna. Matka sujui sutjakkaasti vesisateessa, tunnelma oli sekava, hiukan alakuloinen tottakai. Reissu olisi ohi, Suomi häämötti jo. Muistelimme ensimmäisiä päiviä ja via balticaa, hävittäjämotelli ja autiotalo. Siitä kaikesta oli kulunut jo niin kauan aikaa, ja silti se tuntui eiliseltä.
Laivamatka oli pitkä, yritimme Marian kanssa torkkua joskin ei siitä oikein mitään tullut, itseäni painoi vielä Suomessa odottava siirtymä Helsinki-savo, josta kertyy melkein 450km. Väsymys oli melkoinen, mutta olo helpottunut kun auton sai ajaa taas ulos laivasta, tällä kertaa sellaisen maan kamaralle missä bensa maksaa tolkuttomasti ja kaikki tekstit ymmärtää.
Helsingissä viedessäni tyttöjä kotiinsa ja asemalle meinasin saada vielä sakot kääntymällä vain raitiovaunuille sallitusta paikasta. Poliisi antoi kuitenkin armon käydä oikeudesta, niin suloisesti Aurora selitti neuvoneensa väärin ja siinä vaiheessa kun sanoimme tulleemme juuri Ukrainasta, konstaapeli antoi käskyn peruuttaa oikeaan liittymään ja jatkamaan matkaa.
Noh, siirtymä kotiin oli pimeä, pitkä ja väsynyt, joskin tie oli tuttu ja matka sujui ongelmitta. Tiet ovat Suomessa hyviä, ja niillä ajetaan hiljaa. Ja kameroita riittää. Tämä siis itään verrattuna.
Äh, tämä matkablogi ei aivan onnistunut niinkuin olisin halunnut. Päivityksiä olisi pitänyt tulla joka päivä tai vähintään joka toinen, niin monta mielenkiintoista sattumusta painuu nytten kokonaan unholaan. Mutta, näillä resursseilla ja etenkin reissun luonteen huomioon ottaen onhan tämä tyhjää parempi. Voikin ajatella että keskityttiin enempi seikkailemaan kuin kirjoittamaan tarinoita, ja kaiken kokeminen vei sekä ajan että voimat.
Tavoite tälle reissulle oli yksinkertainen, tuoda kaikki hengissä takaisin ja jos mahdollista auto myös yhtenä kappaleena. Molemmat täyttyivät. Viimeinen oli saada kasa unohtumattomia muistoja sekä tarina. Sekin täyttyi. Nyt 9130km myöhemmin (tallinnasta tallinnaan laskettuna) on tuo kaikki ohitse.
Kiitoksia kaikille seuranneille, kaikille teille jotka jaksoitte käydä katselemassa onko uusia päivityksiä ja mitä meille kuuluu. Sekä teille jotka soittelitte perään kun ei pitkään aikaan kuulunutkaan.
Nyt lienee aika kiittää myös kaikkia jotka tukivat eri tavoilla tätä seikkailua, kaikissa sen vaiheissa. Kaikkien tekosia en jaksa luetella, vain pari mainitsen. Mutta kiitos kuuluu kaikille :)
Nilsiäläiselle harrastajalle hyviä kuminpolttokelejä ja kiitokset talvimajoituksesta autolle, sekä kaikesta.
Eräällä Mopar/FoMoCo ( :DD) harrastajalle terveisiä ja suurkiitos auton kanssa vietetyistä pitkistä illoista, sekä avusta. Ja Timolle kiitokset ja terkkuja kanssa, yritän käyvä mestoilla kunhan tästä selkiää!
Ja suurin kiitos menee eräälle, joka antoi ehkä eniten tukea silloin kun tämä oli vain yksi hullu idea kylmässä talvessa. Hänen kannustuksensa avulla ideanpoikasesta kasvoi suunnitelma, joka lopulta kypsyi toteuttamiskelpoiseksi. Joskus pienetkin sanat pimeimmällä hetkellä muuttavat asioitten suuntaa ;)
Kaikilla meillä on syymme lähteä jonnekkin kauas.
Seuraavaa reissua odotellessa!! Kuvia luvassa ihan jonniin verran, kunhan saan bluetoothin kuntoon koneessa, sattuneista syistä N900 usb on kappaleina ja läppärille kävi niinkuin kävi, voisi sanoa että teknisiä onkelmia siis! Eli muistakaa käydä katsomassa, jos muutaman päivän päästä olisi todistusaineistoakin reissusta täällä!
lauantai 13. elokuuta 2011
keskiviikko 10. elokuuta 2011
We are coming home...
Ukraina, Kiova, Rautatieasema.
Tilanne ei sentaan ole niin paha kuin otsikosta ja positiosta voisi paatella, eli junalla ei sentaan olla tulossa. Tekstia olisi vaikka kuinka paljon kirjoittaa, hankala aloittaa paras kokeilla vaikka sitten alusta.
Edellisen paivityksen jalkeen otin taksin kotiin, olo heikkeni todella nopeasti. Yolla kunto romahti ja lampo kohosi nopeasti yli 39 asteeseen. Seuraava paiva ei helpotusta tarjonnut, mahatauti jyllasi todella pahana ja kuume nousi pahimmillaan 39.9, joka alkoi tuntua jo aika tukalalta. Ilmaston kuumuus, ja se ettei edes neste pysynyt sisalla johti kunnon nopeaan huononemiseen. Raisa oli melkein yhta sairas, hiukan vahemman kuumetta vain. Lauantai aamuna paatimme lahtea laakariin, joka olikin omanlainen operaationsa. Vihdoin paasimme taksilla perille Evratoporissa sijaitsevaan sairaalaan.
Tarinaa ja tapahtumia riittaisi sivutolkulla tuostakin, ja kuumeessa kerkesin ideoida monta hienoa paivitysta, harmi vain ettei verkkoa ollut kaytettavissa.
Jaimme Raisan kanssa sairaalaan, meille iskettiin molemmille piikki kannikkaan heti alkuun, ja minut laitettiin tiputukseen. Olin kohtalaisen heikossa kunnossa siina vaiheessa, mutta voin kertoa silti etta tiputukseen joutuminen Ukrainalaisessa sairaalassa on aika.. mielenkiintoista. Sairaala muuten vaikutti ihan hygieniselta, verrattuna ainakin yhteen jonka kautta meidan piti tulla.
Patja oli aivan kamala, joskin sen huomasi vasta kun parantui. Nestetta meni varmaan jtn 1,5-2l suoneen, ja meille tuotiin monta kertaa paivassa pillereita, mukavia erivarisia pillereita. Parasta oli ettei kukaan puhunut sanaakaan englantia koko osastolla, vain meidat vastaanottanut tyttonen osasi muutakin kuin venajaa ja ukrainaa.
Sunnuntai-iltapaivalla alkoi tuntua jo paremmalta, vesi pysyi jo sisalla ongelmitta. Sain jopa hiukan syotya. Myohemmin paivalla paasin katetrista eroon, ja Raisa oli jo ihan hyvassa kunnossa. Ystavamme kavivat katsomassa meita sunnuntapaivana Chevylla. Kazantipin alueelta, Popovkasta on noin 30km Evrapotoriin. Meilta kahdelta nyt meni opening ohi suun, ja muutenkin Z jai vahan vaisuksi kokemukseksi.
Paasimme pois sairaalasta maanantaina, hiukan ennen puoltapaivaa. On muutamia hetkia elamassani, jolloin odotan jostain poispaasya todella paljon, ja tuo lukeutuu nyt niihin. Aika kului varsin hitaasti ennen lahtoa. Olotila oli todella heikko, vaikka kuumetta ei ollut eika maha enaa kiehunut, en ollut syonyt pariin paivaan mitaan. Muut tulivat hakemaan meita Popovkasta, he olivat majoittuneet oman huoneen ajan loputtua toisten suomalaisten luona samassa hotellissa. Muutenkin kiitos heille, saimme lainata heidan lahempana olevaa vessaa ja he antoivat myos venajan kielen tulkkausapua.
Teemu, Raisan poikaystava joka lensi krimille, jatti sitten minun lapparin chevyn takakontin paalle, ja nyt se on joko jossain Popovkalaisessa ojassa tai jonkun paikallisen kirjahyllynkoristeena. Itse kone oli saatu sponsorointina, mutta mukana olivat kaikki Marian reissukuvat, ja tietysti koneella olisi ollut hiukan kayttoarvoa loppureissulla. Noh, pienia tappioita. Marialla meni kannykka, jarjestelmakamera seka passi mustaanmereen.
Hoito maksoi minulta noin 60e, ja Raisalta 50e, pari yota. Sairaalasta paastyamme suuntasimme keulan viela kerran kohti Popovkaa, etsimaan pudonnutta lapparia. Yllattaen sita ei loytynyt, joten menimme syomaan. Ruuan saaminen tuollaisen jalkeen oli kylla hieno kokemus, varsinkin kun se pysyy sisalla. Onneksi mokoma tauti tuli paikallaan ollessa eika joskus kun olimme enemman liikkeessa.
Raisa, joka oli virponut kotiin lahtemistaan kesken kaiken jo jonkin aikaa, ehti muuttaa mieltaan viimesen tunnin aikana neljasti. Loppujen lopuksi han paatyi jaamaan Teemun kanssa krimille, ja varaamaan lennon kotiin hanen kanssaan. Muutaman paivan voittoa on hankala ymmartaa, mutta nuori rakkaus, pitaishan se muistaa ettei silloin ajatella paljoa. Tavallaan harmittaa ettei kaikki tulleet samalla autolla takaisin, mutta toisaalta ei koska syy ei ollut mikaan negatiivinen. Joten, lahdimme Auroran ja Marian kanssa ajamaan Popovkasta pikkuteita ylospain, tavoitteena Kiova. 850km.
Maanantain siirtyma jai aika vaisuksi, ehka vajaa 250km, mutta ajoimme reissun viimeiset pienet tiet, joissa on lehmankokoisia kuoppia. Vasta pimealla paasimme isompaan kylaan, josta loysimme hotellin. Paikasta tuli mieleen Hotel Balti Chisinaussa, Moldovassa. Toisaalta majoitus oli halpa, 20e kolmen hengen huone.
Paikasta lahdimme kohtalaisen aikaisin, aamulla soimme tukevan aamupalan ja minullakin oli jo voimia ajaa. Eilinen siirtyma olikin todella hyva, 500km katto auki. Illalla alkoi sataa rankasti ja jaimme ensimmaiseen motelliin joka eteen sattui, noin 60km ennen Kiovaa.
Aamulla lahdimme tuosta aikaisin, ts noin 9.00. Se on meille aikaisin. Itse kukin alkaa nayttaa vahan vasyneelta, ja tavallaan on mukavaa paasta jo kotiin. Olemme Kiovassa, ja Marian taytyy hakea suurlahetystosta valiaikainen passi.
Nyt uskoisin etta paapiirteittain ollaan taas aikajanalla, pahoittelen aakkosten ja ookkosten puuttumista hemmetin venaja.
Kazantip, se tavallaan oli pieni pettymys, mutta kuitenkin todella uniikki kokemus. Auringonlaskusta aamunkoittoon mustanmerenrannalla, onhan siina sita jotakin! Ja toisaalta tulimme hiljaisimpaan aikaan tanne, jo pre-openingiin.
Onneksi Moldovan, Ukrainan ja varmaan Puolankin huonoimmat tiet ovat taaksejaaneita. Tylsa valtatie tuntuu nyt todella oivalta vaihtoehdolta. Auton eturipustusten isot puslat ovat kuluneet, joskin eivat enaa tata reissua haittaa. Toisaalta ihmeen vahalla auto on selvinnyt, vaihdetut osat olivatkin jo kuluneita ja tallainen ajosuorite vanhoille osille kuumuudessa lyhentaa kayttoikaa nopeasti.
Tama on ollut pitka seikkailu. Ollaan nahty, koettu ja ymmarrettu yhta sun toista. Itse en ole kaynyt ennen edes tallinnassa, joten arvata saattaa miten kaikki on uutta. Nyt ollaan voiton puolella, ja yritetaan selvita viela loppureissu kunnialla ja ehjana takaisin Suomeen!
Nyt istun viela hetken talla koneella taalla rautatieasemalla, toivottavasti Maria on saanut passikuvansa ja ehka on jo hoitamassa passiasiaansa kuntoon. Asken tarkistin, meilla on noin 1700km Tallinnaan, eli viela hitusen verran, auton mittarissa taitaa olla yli 4500 mailia, eli rapia 7300km.
Joten, tasta on yksi suunta ja se on pohjoiseen/lanteen!
Tilanne ei sentaan ole niin paha kuin otsikosta ja positiosta voisi paatella, eli junalla ei sentaan olla tulossa. Tekstia olisi vaikka kuinka paljon kirjoittaa, hankala aloittaa paras kokeilla vaikka sitten alusta.
Edellisen paivityksen jalkeen otin taksin kotiin, olo heikkeni todella nopeasti. Yolla kunto romahti ja lampo kohosi nopeasti yli 39 asteeseen. Seuraava paiva ei helpotusta tarjonnut, mahatauti jyllasi todella pahana ja kuume nousi pahimmillaan 39.9, joka alkoi tuntua jo aika tukalalta. Ilmaston kuumuus, ja se ettei edes neste pysynyt sisalla johti kunnon nopeaan huononemiseen. Raisa oli melkein yhta sairas, hiukan vahemman kuumetta vain. Lauantai aamuna paatimme lahtea laakariin, joka olikin omanlainen operaationsa. Vihdoin paasimme taksilla perille Evratoporissa sijaitsevaan sairaalaan.
Tarinaa ja tapahtumia riittaisi sivutolkulla tuostakin, ja kuumeessa kerkesin ideoida monta hienoa paivitysta, harmi vain ettei verkkoa ollut kaytettavissa.
Jaimme Raisan kanssa sairaalaan, meille iskettiin molemmille piikki kannikkaan heti alkuun, ja minut laitettiin tiputukseen. Olin kohtalaisen heikossa kunnossa siina vaiheessa, mutta voin kertoa silti etta tiputukseen joutuminen Ukrainalaisessa sairaalassa on aika.. mielenkiintoista. Sairaala muuten vaikutti ihan hygieniselta, verrattuna ainakin yhteen jonka kautta meidan piti tulla.
Patja oli aivan kamala, joskin sen huomasi vasta kun parantui. Nestetta meni varmaan jtn 1,5-2l suoneen, ja meille tuotiin monta kertaa paivassa pillereita, mukavia erivarisia pillereita. Parasta oli ettei kukaan puhunut sanaakaan englantia koko osastolla, vain meidat vastaanottanut tyttonen osasi muutakin kuin venajaa ja ukrainaa.
Sunnuntai-iltapaivalla alkoi tuntua jo paremmalta, vesi pysyi jo sisalla ongelmitta. Sain jopa hiukan syotya. Myohemmin paivalla paasin katetrista eroon, ja Raisa oli jo ihan hyvassa kunnossa. Ystavamme kavivat katsomassa meita sunnuntapaivana Chevylla. Kazantipin alueelta, Popovkasta on noin 30km Evrapotoriin. Meilta kahdelta nyt meni opening ohi suun, ja muutenkin Z jai vahan vaisuksi kokemukseksi.
Paasimme pois sairaalasta maanantaina, hiukan ennen puoltapaivaa. On muutamia hetkia elamassani, jolloin odotan jostain poispaasya todella paljon, ja tuo lukeutuu nyt niihin. Aika kului varsin hitaasti ennen lahtoa. Olotila oli todella heikko, vaikka kuumetta ei ollut eika maha enaa kiehunut, en ollut syonyt pariin paivaan mitaan. Muut tulivat hakemaan meita Popovkasta, he olivat majoittuneet oman huoneen ajan loputtua toisten suomalaisten luona samassa hotellissa. Muutenkin kiitos heille, saimme lainata heidan lahempana olevaa vessaa ja he antoivat myos venajan kielen tulkkausapua.
Teemu, Raisan poikaystava joka lensi krimille, jatti sitten minun lapparin chevyn takakontin paalle, ja nyt se on joko jossain Popovkalaisessa ojassa tai jonkun paikallisen kirjahyllynkoristeena. Itse kone oli saatu sponsorointina, mutta mukana olivat kaikki Marian reissukuvat, ja tietysti koneella olisi ollut hiukan kayttoarvoa loppureissulla. Noh, pienia tappioita. Marialla meni kannykka, jarjestelmakamera seka passi mustaanmereen.
Hoito maksoi minulta noin 60e, ja Raisalta 50e, pari yota. Sairaalasta paastyamme suuntasimme keulan viela kerran kohti Popovkaa, etsimaan pudonnutta lapparia. Yllattaen sita ei loytynyt, joten menimme syomaan. Ruuan saaminen tuollaisen jalkeen oli kylla hieno kokemus, varsinkin kun se pysyy sisalla. Onneksi mokoma tauti tuli paikallaan ollessa eika joskus kun olimme enemman liikkeessa.
Raisa, joka oli virponut kotiin lahtemistaan kesken kaiken jo jonkin aikaa, ehti muuttaa mieltaan viimesen tunnin aikana neljasti. Loppujen lopuksi han paatyi jaamaan Teemun kanssa krimille, ja varaamaan lennon kotiin hanen kanssaan. Muutaman paivan voittoa on hankala ymmartaa, mutta nuori rakkaus, pitaishan se muistaa ettei silloin ajatella paljoa. Tavallaan harmittaa ettei kaikki tulleet samalla autolla takaisin, mutta toisaalta ei koska syy ei ollut mikaan negatiivinen. Joten, lahdimme Auroran ja Marian kanssa ajamaan Popovkasta pikkuteita ylospain, tavoitteena Kiova. 850km.
Maanantain siirtyma jai aika vaisuksi, ehka vajaa 250km, mutta ajoimme reissun viimeiset pienet tiet, joissa on lehmankokoisia kuoppia. Vasta pimealla paasimme isompaan kylaan, josta loysimme hotellin. Paikasta tuli mieleen Hotel Balti Chisinaussa, Moldovassa. Toisaalta majoitus oli halpa, 20e kolmen hengen huone.
Paikasta lahdimme kohtalaisen aikaisin, aamulla soimme tukevan aamupalan ja minullakin oli jo voimia ajaa. Eilinen siirtyma olikin todella hyva, 500km katto auki. Illalla alkoi sataa rankasti ja jaimme ensimmaiseen motelliin joka eteen sattui, noin 60km ennen Kiovaa.
Aamulla lahdimme tuosta aikaisin, ts noin 9.00. Se on meille aikaisin. Itse kukin alkaa nayttaa vahan vasyneelta, ja tavallaan on mukavaa paasta jo kotiin. Olemme Kiovassa, ja Marian taytyy hakea suurlahetystosta valiaikainen passi.
Nyt uskoisin etta paapiirteittain ollaan taas aikajanalla, pahoittelen aakkosten ja ookkosten puuttumista hemmetin venaja.
Kazantip, se tavallaan oli pieni pettymys, mutta kuitenkin todella uniikki kokemus. Auringonlaskusta aamunkoittoon mustanmerenrannalla, onhan siina sita jotakin! Ja toisaalta tulimme hiljaisimpaan aikaan tanne, jo pre-openingiin.
Onneksi Moldovan, Ukrainan ja varmaan Puolankin huonoimmat tiet ovat taaksejaaneita. Tylsa valtatie tuntuu nyt todella oivalta vaihtoehdolta. Auton eturipustusten isot puslat ovat kuluneet, joskin eivat enaa tata reissua haittaa. Toisaalta ihmeen vahalla auto on selvinnyt, vaihdetut osat olivatkin jo kuluneita ja tallainen ajosuorite vanhoille osille kuumuudessa lyhentaa kayttoikaa nopeasti.
Tama on ollut pitka seikkailu. Ollaan nahty, koettu ja ymmarrettu yhta sun toista. Itse en ole kaynyt ennen edes tallinnassa, joten arvata saattaa miten kaikki on uutta. Nyt ollaan voiton puolella, ja yritetaan selvita viela loppureissu kunnialla ja ehjana takaisin Suomeen!
Nyt istun viela hetken talla koneella taalla rautatieasemalla, toivottavasti Maria on saanut passikuvansa ja ehka on jo hoitamassa passiasiaansa kuntoon. Asken tarkistin, meilla on noin 1700km Tallinnaan, eli viela hitusen verran, auton mittarissa taitaa olla yli 4500 mailia, eli rapia 7300km.
Joten, tasta on yksi suunta ja se on pohjoiseen/lanteen!
perjantai 5. elokuuta 2011
Kuukausi tienpäällä
Ukraine, Krim, Kazantip rebublic.
Tänä aamunahan se täyttyi, kuukausi tienpäällä.
Syntymäpäiväjuhlat venähtivät aina aamu 6, joten eilinen meni sitten melkein nukkuessa. En tiedä olenko vilustunut vaiko syönyt jotain sopimatonta vai molempia, mutta maha on sekaisin ja hiukan kuumetta välillä.
ideoita mistä kirjoittaa oli joku aika sitten vaikka kuinka, ja kaikenlaista hassua onkin tapahtunut. Z räjähtää lauantaina. Jotain voisi olla vaikka omenavodka omenapäille, Marian tuhoutunut kamera, kännykkä ja mustanmeren viemä passi, nukkuva Aurora ja valas huoneessa, liftaava pappa jolla moottoriton rekord tallissa.
Entäs aivan hemmetin ohuet patjat, pyykkiepisodi, halpa kalja ja taas kerran nosturilla käynyt auto. Ainiin ajoin merenpohjaakin tolla, mutta kiinni jäi ja työntöhommiksi meni!
Väsyttää ihan liikaa, tänään ajattelin ottaa eilisenkin takasin mutta voi olla että meen nukkuu at any sec. Kuvia en taaskaan jaksa säheltää, kun puhelimella kirjoitan.
Toivottavasti en ainakaan kovin kipeäksi tulisi, openingin alla :( sunnuntaina siis käännämme nokan kohti suomea ja alkaa pitkä kotimatka.
Ehkä kirjoitan kaikesta pitemmin kunhan on virtaa. Siihen asti.. nyt katsomaan jaksaako täällä heilua.
Tänä aamunahan se täyttyi, kuukausi tienpäällä.
Syntymäpäiväjuhlat venähtivät aina aamu 6, joten eilinen meni sitten melkein nukkuessa. En tiedä olenko vilustunut vaiko syönyt jotain sopimatonta vai molempia, mutta maha on sekaisin ja hiukan kuumetta välillä.
ideoita mistä kirjoittaa oli joku aika sitten vaikka kuinka, ja kaikenlaista hassua onkin tapahtunut. Z räjähtää lauantaina. Jotain voisi olla vaikka omenavodka omenapäille, Marian tuhoutunut kamera, kännykkä ja mustanmeren viemä passi, nukkuva Aurora ja valas huoneessa, liftaava pappa jolla moottoriton rekord tallissa.
Entäs aivan hemmetin ohuet patjat, pyykkiepisodi, halpa kalja ja taas kerran nosturilla käynyt auto. Ainiin ajoin merenpohjaakin tolla, mutta kiinni jäi ja työntöhommiksi meni!
Väsyttää ihan liikaa, tänään ajattelin ottaa eilisenkin takasin mutta voi olla että meen nukkuu at any sec. Kuvia en taaskaan jaksa säheltää, kun puhelimella kirjoitan.
Toivottavasti en ainakaan kovin kipeäksi tulisi, openingin alla :( sunnuntaina siis käännämme nokan kohti suomea ja alkaa pitkä kotimatka.
Ehkä kirjoitan kaikesta pitemmin kunhan on virtaa. Siihen asti.. nyt katsomaan jaksaako täällä heilua.
tiistai 2. elokuuta 2011
En keksi mitaan otsikkoa, mutta tanaan on allekirjoittaneen syntymapaiva, ja sain kakun sankyyn asti ;)
Asken kavin lentamassa ultrakevyella koneella, tai siis olemassa kyydissa. Oikeastaan vekotin on vain moottoroitu riippuliidin, mutta kavi noin 300m korkeudessa ja nakyma meren rannalla oli huikea! kuvia ei ole joten kuvitelkaa.
Mutta nyt jatkamaan, saimme lainata hiukan konetta ja tehda rahasiirtoja, aikalailla kovaksi alkaa budjetti menna, mutta eikohan tassa kotiin asti selvita!
Kunhan saan lapparin nettiin lisaa kuvia luvassa reissun paalta!
Asken kavin lentamassa ultrakevyella koneella, tai siis olemassa kyydissa. Oikeastaan vekotin on vain moottoroitu riippuliidin, mutta kavi noin 300m korkeudessa ja nakyma meren rannalla oli huikea! kuvia ei ole joten kuvitelkaa.
Mutta nyt jatkamaan, saimme lainata hiukan konetta ja tehda rahasiirtoja, aikalailla kovaksi alkaa budjetti menna, mutta eikohan tassa kotiin asti selvita!
Kunhan saan lapparin nettiin lisaa kuvia luvassa reissun paalta!
maanantai 1. elokuuta 2011
And the sky full of stars...
Ukraine, Krim, Evpatorya.
Kerrankin pääsin loistamaan otsikolla, joskin kaikille tuo ei ehkä aukea.
Tämänhetkinen sijainti siis yllämainittu, saavuimme tänne pienten kommellusten saattelemana toissapäivänä. Edellisen päivityksen mainitusta sijainnista lähdettyämme ajoimme hiukan Odessan ohi, ja yövyimme motellissa tien varrella. Ilmastoitu huone neljälle maksoi 25e, reissun halvin majoitus jos ei ilmaisia lasketa.
Toissapäivänä siis lähdimme tuolta, ja koska verkkoa ei ollut ajoimme muistikuvan mukaan aina Sevastopoliin asti. Matka oli pitkä ja kuuma, joskin tieverkko on hyvässä kunnossa. Sevastopoliin päästyämme olimme kaikki väsyneitä ja nälkäisiäkin. Wlaneja ei löytynyt joten tarkistin ajo-ohjeet puhelimen sikakalliilla yhteydellä, ja mikä hienointa, olimme ajaneet 150km ohi.
Väsymys ja ärtymys joillain oli suuri ja joillan pienempi. Maria parka muisti siis kapungin väärin, varattu majoituksemme oli hiukan Simferopolista länteen. Raisa taas oli tulisilla hiilillä, koska hänen poikaystävänsä Teemu oli lentänyt krimille, ja oli jo saapunut kohteeseen.
Noh, eikun keula ylöspäin ja urku auki, kello oli jo puoli seitsemän ja pimeän tultua ajaminen on vaarallista syvien kuoppien vuoksi.
Olimme siis varanneet majoituksen täältä krimiltä kahdeksaksi yöksi jo keväällä. Kaikki on toiminut hyvin, majoitus oli sitä mitä pitää, ja jaksoimme lähteä vielä illaksi Kazantipan pre-openingiin. Päivä oli siis pitkä.
Eilen herättyämme (approx 17.xx) miuhailimme avoautolla lähikylissä, löysimme ultrakevyen lentokoneen jolla kymmenen minuutin lento maksaa 40e, ehkä käyn huomenna kokeilemassa. Päivä meni mukavasti ja ilta taas Kazantipassa, jossa porukkaa tuntui olevan mukavasti, allekirjoittanut meni nukkumaan aamu kuudelta ;)
Tänään läksimme kolmestaan (raisan ja teemun kanssa) lähikaupunkiin, tarkoituksena löytää pesula ja vaatteita. kumpaakaan ei ole löytynyt vaan kävimme syömässä paikallisessa lounaspaikassa ja sitten jumituin tähän kun löytyi avoin verkko. Kirjoittelen puhelimella kadunreunassa keskustassa.
Illalla on luvassa Kazantipaa, ja huomenna täytän vuosia, ihan jees paikka ja bileetkin on valmiiksi. Tavallaan on epätodellista, ajella omalla avoautolla rantalomakohteessa, keli on toodella lämmin ja maisemat upeita.
Eilen istuimme illalla rannalla yhden Z monien baarien edustalla, eräänlaisissa säkkituoleissa. Yllä tähtitaivas, viileä, suolaisenkostea merituuli puhaltaa ja aallot lyövät rantaan, joskus varpaille asti. Meri on musta kuten nimikin sanoo, ja vain takaa tuleva diskomusiikin jytke kertoo ettei ole kaukana poissa.
On epätodellista ajatella että viikonpäästä alkaa kotimatka. Olemme olleet kohta kuukauden tienpäällä. 5700km tjsp, ja kaikenlaista on kerennyt tapahtua. Koko seikkalun luonne on todellakin sellainen, että se tehdään kerran elämässä. Ja se tapahtuu nyt.
Auto on nyt siis kunnossa. Jotain väljyyttä alustassa vielä on, toivottavasti kaikki pultit ovat remonttein jäljiltä kiinni. Paskat tiet ovat aika rääkkäystä autolle.
Eli so far so good, jatkamme reissua, päivitystä tulee aina kun kerkeää. Enää kaksi viikkoa..
Puhelimella kirjoittaessa tästä tuli varmaan aika lame, lisätään vielä että Maria juoksi eilen mereen käsilaukkuineen ja tuhosi ehkä järjestelmäkameransa, Raisa miettii lentäisikö krimiltä kotiin poikaystävänsä kanssa ja Aurora, ööh on Aurora. Heinäsirkat ovat melkein kymmensenttisiä, hämähäkit kuulemma melkein yhtä isoja. Puhtaita vaatteita ei ole, ja kalja maksaa Kazantipassa vitosen. Auto näyttää kuin sillä olisi ajettu dakar-ralli, auringonlasku on upea ja Z on jotain erikoista. Eli kyllä täällä sattuu ja tapahtuu, voitte vain kuvitella.
Nyt menen etsimään niitä vaatteita, kuvat saavat jäädä seuraavaan kertaan!
Kerrankin pääsin loistamaan otsikolla, joskin kaikille tuo ei ehkä aukea.
Tämänhetkinen sijainti siis yllämainittu, saavuimme tänne pienten kommellusten saattelemana toissapäivänä. Edellisen päivityksen mainitusta sijainnista lähdettyämme ajoimme hiukan Odessan ohi, ja yövyimme motellissa tien varrella. Ilmastoitu huone neljälle maksoi 25e, reissun halvin majoitus jos ei ilmaisia lasketa.
Toissapäivänä siis lähdimme tuolta, ja koska verkkoa ei ollut ajoimme muistikuvan mukaan aina Sevastopoliin asti. Matka oli pitkä ja kuuma, joskin tieverkko on hyvässä kunnossa. Sevastopoliin päästyämme olimme kaikki väsyneitä ja nälkäisiäkin. Wlaneja ei löytynyt joten tarkistin ajo-ohjeet puhelimen sikakalliilla yhteydellä, ja mikä hienointa, olimme ajaneet 150km ohi.
Väsymys ja ärtymys joillain oli suuri ja joillan pienempi. Maria parka muisti siis kapungin väärin, varattu majoituksemme oli hiukan Simferopolista länteen. Raisa taas oli tulisilla hiilillä, koska hänen poikaystävänsä Teemu oli lentänyt krimille, ja oli jo saapunut kohteeseen.
Noh, eikun keula ylöspäin ja urku auki, kello oli jo puoli seitsemän ja pimeän tultua ajaminen on vaarallista syvien kuoppien vuoksi.
Olimme siis varanneet majoituksen täältä krimiltä kahdeksaksi yöksi jo keväällä. Kaikki on toiminut hyvin, majoitus oli sitä mitä pitää, ja jaksoimme lähteä vielä illaksi Kazantipan pre-openingiin. Päivä oli siis pitkä.
Eilen herättyämme (approx 17.xx) miuhailimme avoautolla lähikylissä, löysimme ultrakevyen lentokoneen jolla kymmenen minuutin lento maksaa 40e, ehkä käyn huomenna kokeilemassa. Päivä meni mukavasti ja ilta taas Kazantipassa, jossa porukkaa tuntui olevan mukavasti, allekirjoittanut meni nukkumaan aamu kuudelta ;)
Tänään läksimme kolmestaan (raisan ja teemun kanssa) lähikaupunkiin, tarkoituksena löytää pesula ja vaatteita. kumpaakaan ei ole löytynyt vaan kävimme syömässä paikallisessa lounaspaikassa ja sitten jumituin tähän kun löytyi avoin verkko. Kirjoittelen puhelimella kadunreunassa keskustassa.
Illalla on luvassa Kazantipaa, ja huomenna täytän vuosia, ihan jees paikka ja bileetkin on valmiiksi. Tavallaan on epätodellista, ajella omalla avoautolla rantalomakohteessa, keli on toodella lämmin ja maisemat upeita.
Eilen istuimme illalla rannalla yhden Z monien baarien edustalla, eräänlaisissa säkkituoleissa. Yllä tähtitaivas, viileä, suolaisenkostea merituuli puhaltaa ja aallot lyövät rantaan, joskus varpaille asti. Meri on musta kuten nimikin sanoo, ja vain takaa tuleva diskomusiikin jytke kertoo ettei ole kaukana poissa.
On epätodellista ajatella että viikonpäästä alkaa kotimatka. Olemme olleet kohta kuukauden tienpäällä. 5700km tjsp, ja kaikenlaista on kerennyt tapahtua. Koko seikkalun luonne on todellakin sellainen, että se tehdään kerran elämässä. Ja se tapahtuu nyt.
Auto on nyt siis kunnossa. Jotain väljyyttä alustassa vielä on, toivottavasti kaikki pultit ovat remonttein jäljiltä kiinni. Paskat tiet ovat aika rääkkäystä autolle.
Eli so far so good, jatkamme reissua, päivitystä tulee aina kun kerkeää. Enää kaksi viikkoa..
Puhelimella kirjoittaessa tästä tuli varmaan aika lame, lisätään vielä että Maria juoksi eilen mereen käsilaukkuineen ja tuhosi ehkä järjestelmäkameransa, Raisa miettii lentäisikö krimiltä kotiin poikaystävänsä kanssa ja Aurora, ööh on Aurora. Heinäsirkat ovat melkein kymmensenttisiä, hämähäkit kuulemma melkein yhtä isoja. Puhtaita vaatteita ei ole, ja kalja maksaa Kazantipassa vitosen. Auto näyttää kuin sillä olisi ajettu dakar-ralli, auringonlasku on upea ja Z on jotain erikoista. Eli kyllä täällä sattuu ja tapahtuu, voitte vain kuvitella.
Nyt menen etsimään niitä vaatteita, kuvat saavat jäädä seuraavaan kertaan!
keskiviikko 27. heinäkuuta 2011
Kuvia matkanvarrelta
Jossain Moldovassa
Update
Kävin äskön taksilla chevyä morjestamassa, tuliterät monroen kaasuiskarit oli jo paikallaan ja alapallonivelen kiinnitystä porattiin pois, eli todella pienillä onkelmilla taitavat selvitä. Pyöränsuuntaus ja nivel jäljellä, auto valmis 10.00 tjsp huomisaamuna.
Super!
Super!
Tilaa:
Kommentit (Atom)