Moldova, Baltin kaupunki. Hotelli Balti.
Toissapäivänä siis rymysimme Cotuscan kylään pohjois-Romaniassa, ja osoittautui että kohteemme olisikin vielä 11km Ukrainan rajaan päin, Cotu-Migulintin kylä. Tie oli todella huono, ja en mielelläni vie avoa hiekkatielle muutenkaan saati vajaalla alustalla, mutta pääsimme kunnialla perille. Koska kukaan meistä ei puhu sanaakaan Romaniaa, ja yllättäen maaseudulla ei juurikaan muita kieliä hallittu, etenimme kysymällä vain osoitetta sekä henkilön nimeä.
Olo oli aika voitokas kun seurattuamme omasta mielestämme ohjeita, kysyimme taas tietä ja avuliaat ihmiset neuvoivat talon olevan muutaman sadan metrin päässä, mopon kohdalla. Fiilis oli hiukan sekava kun jätimme avoauton Romanialaisen maalaistalon pihalle, ja menimme kyselemään portille onko paikka oikea. Portille saapui vanha mummo (73) ja paljon lapsenlapsia, tai osa ainakin. Hän oli todella ihmeissään kun kyselimme tyttöä, mutta päästi meidät sisään pihalle. Saimme ruokaa ja juomaa kuten joku taisikin jo kertoa, ja yritimme tutustua ilman yhteistä kieltä.
Itse asiassa olimme saaneet jo kohtalaisen yhteyden aikaisiksi, ainakaan meitä ei luultu enää ukrainalaisiksi. Joku oli onnistunut tavoittamaan kylässä vierailulla olevan opiskelijapojan, joka osasi englantia ihan hyvin. Aiemmin oli jo selvinnyt ettei etsimämme henkilö ollut kylässä, vaan kaupungissa jonkin matkan päässä, jonka läpikin jo ajoimme (Botosani). Poika tarjoutui lähtemään mukaan jolloin pääsisi itsekkin meidän kyydissä kaupunkiin. Hän tiesi myös osoitteen ja tunsi tytön.
Lähdimme siis viidellä matkustajalla Botosaniin, tytöt pärjäsivät ihan hienosti takapenkillä. Siellä viimein tapasimme etsimämme tyttösen, ja vietimme iltaa hänen serkkunsa asunnolla. Seuraan liittyi myös tytön englanninopettaja, ja lähdimme illalla vielä katsomaan kaupunkia. Hienointa oli että meidän oppaanamme toiminut poika majoitti meidät käytössään olleeseen asuntoon. Vaikka olimme yllättäen paikalle pölähtäneitä ventovieraita, saimme silti majoituksen ja monta uutta ystävää.
Eli kaikki päättyi hienosti, löysimme yhden ihmisen Romaniasta, ja varmaan monelle riittää juttua oudoista suomalaisista avoautoineen.
Eilen aamulla tukevan aamupalan jälkeen suuntasimme keulan kohti Moldovaa. Matkaa rajalle ei ollut kuin 60km ja se sujui hyvin. Ensimmäistä kertaa pääsimme jonottamaan tullijonoon. Romanian puolella nainen joka halusi nähdä takakonttimme oli aikamoinen näky, epätoivo oli silmin nähtävissä. Hän tyytyi kysymään onko kontissa muuta kuin henkilökohtaiset tavaramme ja vettä, sekä tarkistamaan paperimme. Auton rekisteriote herätti kummastusta sitä tarkastaneessa miehessä, mutta pääsimme hetken päästä läpi.
Moldovan tullissa automme rekisteriote ei tuntunut kelpaavan mitenkään, aikani selitin mistä löytyy rekisterinumero sekä runkonumero, ja isohattuinen aseman johtaja meni sisään tekemään jotain. Samaan aikaan vanha, lupsakamman tuntuinen tullimies halusi nähdä kontin. Hänelle riitti sen näkeminen, sekä kertomani henkilökohtaiset tavarat. Aseman päällikkö tuli ulos kireänä ja vaati saada nähdä auton papereita, vaikka piteli rekisteriotetta kädessään. Onneksi paikalle sattunut rekkamies, joka osasi puolaa ja romaniaa, auttoi kertomaan ettei virkailija käytännössä tajunnut missä otteessa tulee ilmi omistaja. Tuon tiedon jälkeen saimme pian lähteä eteenpäin.
Nyt olemme siis Moldovassa, Baltin kaupungissa ja lähdemme ihan pian eteenpäin kohti Chisinauta, pääkaupunkia.
Kiirekkin taas painaa päälle, ja Iasista pitäisi etsiä korjaamo johon tilaamme osat.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti