Kyseinen otsikko lukee Chevyn kojelaudassa, ja se on kirjoitettu Ukrainalaiseen pölyyn jota on sisätiloissakin ihan reippaasti. Maria kirjoitti sen aivan reissun lopussa, olisiko ollut peräti Viron puolella.
Olemme kaikki saapuneet kotiin, ehjänä, enempi tai vähempi väsyneenä ja hiukan hämillään. Mihin katosi kuusi viikkoa, sitä saattoi miettiä laivalla. Tuntui kuin lähdöstä olisi ollut vain hetki.
Reissu oli pitkä, kallis, hiukan raskas mutta antoisa. Minulta kysyttiin, lähtisinkö tuolle reissulle nyt kun tiedän mitä se oli. Vastasin että lähtisin.
Nyt itse kullakin on paluu arkeen, joillain arkiseen ja joillain vähemmän arkiseen. Allekirjoittaneella alkaa työt taas maanantaina mukavasti eli pari päivää kerkeän tässä hengähtää.
Vielä update reissun loppuosasta siis. Lähdimme sitten taittamaan pitkää matkaa kohti Ukrainan rajaa, Kiovasta suoraan länteen vievä valtatie oli sekä reissun parasta että huonointa tietä.
Koska Kiova toimii isäntänä jonkin sortin isommalle tapahtumalle parin vuoden päästä tieverkkoa kunnostetaan kiireellä. Parhaillaan tie oli todella leveää, suoraa ja tasaista baanaa ilman liikennettä, jossa matkanopeuden olisi helposti saanut pidettyä 140-150kmh (tarina ei kerro tapahtuiko näin). Toisaalta lähempänä rajaa kohtasimme valtavan pitkän kiertotiesysteemin, josta löytyy kuvamateriaaliakin ehket. Hermoja raastavia kuoppia ja mielenkiintoisia paikkoja löytyi siltä pätkältä! Ei ihme ettei liikennettä osuudella paljoa ollutkaan, varmasti kaikki jotka pystyvät kiertävät tuon tietyön.
Parisataa kilometriä rajasta yövyimme motellissa erään kaupungin ulkopuolella. Mieleen jäi ainakin juomatta jäänyt olut, ja huono palvelu majoituksen yhteydessä olleessa ravintolassa. Vointi ei silloin eikä välttämättä nytkään vielä ole paras mahdollinen. Aamulla lähdimme taas verrattain aikaisin, ennen kymmentä keula oli kohti Ukrainan rajaa.
Saavuimme rajalle 11.30, ja pääsimme läpi noin 13.30. Ihan kommelluksitta ei taaskaan mennyt, piti yksi leima palata vielä lappuun hakemaan. Marian väliaikainen passi kelpasi hienosti eikä auton rekisteriotekkaan ole enää aiheuttanut ihmetystä, varmaan kun leimoja alkaa passissa jo olla.
Puolaan saapuminen oli taas kuin kotiinsa tulisi, tiet ovat pehmeää ainetta ja pomput eivät ole teräviä, niinkuin syvemmällä idässä. Kovin kauaa ei Puolan nautinto kestänyt, ajoimme illalla vielä Liettuan puolelle, jossa majoituimme autossa huoltoaseman pihassa. Puolenyön aikaan pysähdyimme ja herätys soi vaille kuusi. Tosin tuskin kukaan paria tuntia enempää siinä nukkui.
Aamulla tankkasimme auton ja aloitimme viimeisen siirtymän Tallinnaan, 600km, ja klo 17 oli laivalle liput varattuna. Matka sujui sutjakkaasti vesisateessa, tunnelma oli sekava, hiukan alakuloinen tottakai. Reissu olisi ohi, Suomi häämötti jo. Muistelimme ensimmäisiä päiviä ja via balticaa, hävittäjämotelli ja autiotalo. Siitä kaikesta oli kulunut jo niin kauan aikaa, ja silti se tuntui eiliseltä.
Laivamatka oli pitkä, yritimme Marian kanssa torkkua joskin ei siitä oikein mitään tullut, itseäni painoi vielä Suomessa odottava siirtymä Helsinki-savo, josta kertyy melkein 450km. Väsymys oli melkoinen, mutta olo helpottunut kun auton sai ajaa taas ulos laivasta, tällä kertaa sellaisen maan kamaralle missä bensa maksaa tolkuttomasti ja kaikki tekstit ymmärtää.
Helsingissä viedessäni tyttöjä kotiinsa ja asemalle meinasin saada vielä sakot kääntymällä vain raitiovaunuille sallitusta paikasta. Poliisi antoi kuitenkin armon käydä oikeudesta, niin suloisesti Aurora selitti neuvoneensa väärin ja siinä vaiheessa kun sanoimme tulleemme juuri Ukrainasta, konstaapeli antoi käskyn peruuttaa oikeaan liittymään ja jatkamaan matkaa.
Noh, siirtymä kotiin oli pimeä, pitkä ja väsynyt, joskin tie oli tuttu ja matka sujui ongelmitta. Tiet ovat Suomessa hyviä, ja niillä ajetaan hiljaa. Ja kameroita riittää. Tämä siis itään verrattuna.
Äh, tämä matkablogi ei aivan onnistunut niinkuin olisin halunnut. Päivityksiä olisi pitänyt tulla joka päivä tai vähintään joka toinen, niin monta mielenkiintoista sattumusta painuu nytten kokonaan unholaan. Mutta, näillä resursseilla ja etenkin reissun luonteen huomioon ottaen onhan tämä tyhjää parempi. Voikin ajatella että keskityttiin enempi seikkailemaan kuin kirjoittamaan tarinoita, ja kaiken kokeminen vei sekä ajan että voimat.
Tavoite tälle reissulle oli yksinkertainen, tuoda kaikki hengissä takaisin ja jos mahdollista auto myös yhtenä kappaleena. Molemmat täyttyivät. Viimeinen oli saada kasa unohtumattomia muistoja sekä tarina. Sekin täyttyi. Nyt 9130km myöhemmin (tallinnasta tallinnaan laskettuna) on tuo kaikki ohitse.
Kiitoksia kaikille seuranneille, kaikille teille jotka jaksoitte käydä katselemassa onko uusia päivityksiä ja mitä meille kuuluu. Sekä teille jotka soittelitte perään kun ei pitkään aikaan kuulunutkaan.
Nyt lienee aika kiittää myös kaikkia jotka tukivat eri tavoilla tätä seikkailua, kaikissa sen vaiheissa. Kaikkien tekosia en jaksa luetella, vain pari mainitsen. Mutta kiitos kuuluu kaikille :)
Nilsiäläiselle harrastajalle hyviä kuminpolttokelejä ja kiitokset talvimajoituksesta autolle, sekä kaikesta.
Eräällä Mopar/FoMoCo ( :DD) harrastajalle terveisiä ja suurkiitos auton kanssa vietetyistä pitkistä illoista, sekä avusta. Ja Timolle kiitokset ja terkkuja kanssa, yritän käyvä mestoilla kunhan tästä selkiää!
Ja suurin kiitos menee eräälle, joka antoi ehkä eniten tukea silloin kun tämä oli vain yksi hullu idea kylmässä talvessa. Hänen kannustuksensa avulla ideanpoikasesta kasvoi suunnitelma, joka lopulta kypsyi toteuttamiskelpoiseksi. Joskus pienetkin sanat pimeimmällä hetkellä muuttavat asioitten suuntaa ;)
Kaikilla meillä on syymme lähteä jonnekkin kauas.
Seuraavaa reissua odotellessa!! Kuvia luvassa ihan jonniin verran, kunhan saan bluetoothin kuntoon koneessa, sattuneista syistä N900 usb on kappaleina ja läppärille kävi niinkuin kävi, voisi sanoa että teknisiä onkelmia siis! Eli muistakaa käydä katsomassa, jos muutaman päivän päästä olisi todistusaineistoakin reissusta täällä!
lauantai 13. elokuuta 2011
keskiviikko 10. elokuuta 2011
We are coming home...
Ukraina, Kiova, Rautatieasema.
Tilanne ei sentaan ole niin paha kuin otsikosta ja positiosta voisi paatella, eli junalla ei sentaan olla tulossa. Tekstia olisi vaikka kuinka paljon kirjoittaa, hankala aloittaa paras kokeilla vaikka sitten alusta.
Edellisen paivityksen jalkeen otin taksin kotiin, olo heikkeni todella nopeasti. Yolla kunto romahti ja lampo kohosi nopeasti yli 39 asteeseen. Seuraava paiva ei helpotusta tarjonnut, mahatauti jyllasi todella pahana ja kuume nousi pahimmillaan 39.9, joka alkoi tuntua jo aika tukalalta. Ilmaston kuumuus, ja se ettei edes neste pysynyt sisalla johti kunnon nopeaan huononemiseen. Raisa oli melkein yhta sairas, hiukan vahemman kuumetta vain. Lauantai aamuna paatimme lahtea laakariin, joka olikin omanlainen operaationsa. Vihdoin paasimme taksilla perille Evratoporissa sijaitsevaan sairaalaan.
Tarinaa ja tapahtumia riittaisi sivutolkulla tuostakin, ja kuumeessa kerkesin ideoida monta hienoa paivitysta, harmi vain ettei verkkoa ollut kaytettavissa.
Jaimme Raisan kanssa sairaalaan, meille iskettiin molemmille piikki kannikkaan heti alkuun, ja minut laitettiin tiputukseen. Olin kohtalaisen heikossa kunnossa siina vaiheessa, mutta voin kertoa silti etta tiputukseen joutuminen Ukrainalaisessa sairaalassa on aika.. mielenkiintoista. Sairaala muuten vaikutti ihan hygieniselta, verrattuna ainakin yhteen jonka kautta meidan piti tulla.
Patja oli aivan kamala, joskin sen huomasi vasta kun parantui. Nestetta meni varmaan jtn 1,5-2l suoneen, ja meille tuotiin monta kertaa paivassa pillereita, mukavia erivarisia pillereita. Parasta oli ettei kukaan puhunut sanaakaan englantia koko osastolla, vain meidat vastaanottanut tyttonen osasi muutakin kuin venajaa ja ukrainaa.
Sunnuntai-iltapaivalla alkoi tuntua jo paremmalta, vesi pysyi jo sisalla ongelmitta. Sain jopa hiukan syotya. Myohemmin paivalla paasin katetrista eroon, ja Raisa oli jo ihan hyvassa kunnossa. Ystavamme kavivat katsomassa meita sunnuntapaivana Chevylla. Kazantipin alueelta, Popovkasta on noin 30km Evrapotoriin. Meilta kahdelta nyt meni opening ohi suun, ja muutenkin Z jai vahan vaisuksi kokemukseksi.
Paasimme pois sairaalasta maanantaina, hiukan ennen puoltapaivaa. On muutamia hetkia elamassani, jolloin odotan jostain poispaasya todella paljon, ja tuo lukeutuu nyt niihin. Aika kului varsin hitaasti ennen lahtoa. Olotila oli todella heikko, vaikka kuumetta ei ollut eika maha enaa kiehunut, en ollut syonyt pariin paivaan mitaan. Muut tulivat hakemaan meita Popovkasta, he olivat majoittuneet oman huoneen ajan loputtua toisten suomalaisten luona samassa hotellissa. Muutenkin kiitos heille, saimme lainata heidan lahempana olevaa vessaa ja he antoivat myos venajan kielen tulkkausapua.
Teemu, Raisan poikaystava joka lensi krimille, jatti sitten minun lapparin chevyn takakontin paalle, ja nyt se on joko jossain Popovkalaisessa ojassa tai jonkun paikallisen kirjahyllynkoristeena. Itse kone oli saatu sponsorointina, mutta mukana olivat kaikki Marian reissukuvat, ja tietysti koneella olisi ollut hiukan kayttoarvoa loppureissulla. Noh, pienia tappioita. Marialla meni kannykka, jarjestelmakamera seka passi mustaanmereen.
Hoito maksoi minulta noin 60e, ja Raisalta 50e, pari yota. Sairaalasta paastyamme suuntasimme keulan viela kerran kohti Popovkaa, etsimaan pudonnutta lapparia. Yllattaen sita ei loytynyt, joten menimme syomaan. Ruuan saaminen tuollaisen jalkeen oli kylla hieno kokemus, varsinkin kun se pysyy sisalla. Onneksi mokoma tauti tuli paikallaan ollessa eika joskus kun olimme enemman liikkeessa.
Raisa, joka oli virponut kotiin lahtemistaan kesken kaiken jo jonkin aikaa, ehti muuttaa mieltaan viimesen tunnin aikana neljasti. Loppujen lopuksi han paatyi jaamaan Teemun kanssa krimille, ja varaamaan lennon kotiin hanen kanssaan. Muutaman paivan voittoa on hankala ymmartaa, mutta nuori rakkaus, pitaishan se muistaa ettei silloin ajatella paljoa. Tavallaan harmittaa ettei kaikki tulleet samalla autolla takaisin, mutta toisaalta ei koska syy ei ollut mikaan negatiivinen. Joten, lahdimme Auroran ja Marian kanssa ajamaan Popovkasta pikkuteita ylospain, tavoitteena Kiova. 850km.
Maanantain siirtyma jai aika vaisuksi, ehka vajaa 250km, mutta ajoimme reissun viimeiset pienet tiet, joissa on lehmankokoisia kuoppia. Vasta pimealla paasimme isompaan kylaan, josta loysimme hotellin. Paikasta tuli mieleen Hotel Balti Chisinaussa, Moldovassa. Toisaalta majoitus oli halpa, 20e kolmen hengen huone.
Paikasta lahdimme kohtalaisen aikaisin, aamulla soimme tukevan aamupalan ja minullakin oli jo voimia ajaa. Eilinen siirtyma olikin todella hyva, 500km katto auki. Illalla alkoi sataa rankasti ja jaimme ensimmaiseen motelliin joka eteen sattui, noin 60km ennen Kiovaa.
Aamulla lahdimme tuosta aikaisin, ts noin 9.00. Se on meille aikaisin. Itse kukin alkaa nayttaa vahan vasyneelta, ja tavallaan on mukavaa paasta jo kotiin. Olemme Kiovassa, ja Marian taytyy hakea suurlahetystosta valiaikainen passi.
Nyt uskoisin etta paapiirteittain ollaan taas aikajanalla, pahoittelen aakkosten ja ookkosten puuttumista hemmetin venaja.
Kazantip, se tavallaan oli pieni pettymys, mutta kuitenkin todella uniikki kokemus. Auringonlaskusta aamunkoittoon mustanmerenrannalla, onhan siina sita jotakin! Ja toisaalta tulimme hiljaisimpaan aikaan tanne, jo pre-openingiin.
Onneksi Moldovan, Ukrainan ja varmaan Puolankin huonoimmat tiet ovat taaksejaaneita. Tylsa valtatie tuntuu nyt todella oivalta vaihtoehdolta. Auton eturipustusten isot puslat ovat kuluneet, joskin eivat enaa tata reissua haittaa. Toisaalta ihmeen vahalla auto on selvinnyt, vaihdetut osat olivatkin jo kuluneita ja tallainen ajosuorite vanhoille osille kuumuudessa lyhentaa kayttoikaa nopeasti.
Tama on ollut pitka seikkailu. Ollaan nahty, koettu ja ymmarrettu yhta sun toista. Itse en ole kaynyt ennen edes tallinnassa, joten arvata saattaa miten kaikki on uutta. Nyt ollaan voiton puolella, ja yritetaan selvita viela loppureissu kunnialla ja ehjana takaisin Suomeen!
Nyt istun viela hetken talla koneella taalla rautatieasemalla, toivottavasti Maria on saanut passikuvansa ja ehka on jo hoitamassa passiasiaansa kuntoon. Asken tarkistin, meilla on noin 1700km Tallinnaan, eli viela hitusen verran, auton mittarissa taitaa olla yli 4500 mailia, eli rapia 7300km.
Joten, tasta on yksi suunta ja se on pohjoiseen/lanteen!
Tilanne ei sentaan ole niin paha kuin otsikosta ja positiosta voisi paatella, eli junalla ei sentaan olla tulossa. Tekstia olisi vaikka kuinka paljon kirjoittaa, hankala aloittaa paras kokeilla vaikka sitten alusta.
Edellisen paivityksen jalkeen otin taksin kotiin, olo heikkeni todella nopeasti. Yolla kunto romahti ja lampo kohosi nopeasti yli 39 asteeseen. Seuraava paiva ei helpotusta tarjonnut, mahatauti jyllasi todella pahana ja kuume nousi pahimmillaan 39.9, joka alkoi tuntua jo aika tukalalta. Ilmaston kuumuus, ja se ettei edes neste pysynyt sisalla johti kunnon nopeaan huononemiseen. Raisa oli melkein yhta sairas, hiukan vahemman kuumetta vain. Lauantai aamuna paatimme lahtea laakariin, joka olikin omanlainen operaationsa. Vihdoin paasimme taksilla perille Evratoporissa sijaitsevaan sairaalaan.
Tarinaa ja tapahtumia riittaisi sivutolkulla tuostakin, ja kuumeessa kerkesin ideoida monta hienoa paivitysta, harmi vain ettei verkkoa ollut kaytettavissa.
Jaimme Raisan kanssa sairaalaan, meille iskettiin molemmille piikki kannikkaan heti alkuun, ja minut laitettiin tiputukseen. Olin kohtalaisen heikossa kunnossa siina vaiheessa, mutta voin kertoa silti etta tiputukseen joutuminen Ukrainalaisessa sairaalassa on aika.. mielenkiintoista. Sairaala muuten vaikutti ihan hygieniselta, verrattuna ainakin yhteen jonka kautta meidan piti tulla.
Patja oli aivan kamala, joskin sen huomasi vasta kun parantui. Nestetta meni varmaan jtn 1,5-2l suoneen, ja meille tuotiin monta kertaa paivassa pillereita, mukavia erivarisia pillereita. Parasta oli ettei kukaan puhunut sanaakaan englantia koko osastolla, vain meidat vastaanottanut tyttonen osasi muutakin kuin venajaa ja ukrainaa.
Sunnuntai-iltapaivalla alkoi tuntua jo paremmalta, vesi pysyi jo sisalla ongelmitta. Sain jopa hiukan syotya. Myohemmin paivalla paasin katetrista eroon, ja Raisa oli jo ihan hyvassa kunnossa. Ystavamme kavivat katsomassa meita sunnuntapaivana Chevylla. Kazantipin alueelta, Popovkasta on noin 30km Evrapotoriin. Meilta kahdelta nyt meni opening ohi suun, ja muutenkin Z jai vahan vaisuksi kokemukseksi.
Paasimme pois sairaalasta maanantaina, hiukan ennen puoltapaivaa. On muutamia hetkia elamassani, jolloin odotan jostain poispaasya todella paljon, ja tuo lukeutuu nyt niihin. Aika kului varsin hitaasti ennen lahtoa. Olotila oli todella heikko, vaikka kuumetta ei ollut eika maha enaa kiehunut, en ollut syonyt pariin paivaan mitaan. Muut tulivat hakemaan meita Popovkasta, he olivat majoittuneet oman huoneen ajan loputtua toisten suomalaisten luona samassa hotellissa. Muutenkin kiitos heille, saimme lainata heidan lahempana olevaa vessaa ja he antoivat myos venajan kielen tulkkausapua.
Teemu, Raisan poikaystava joka lensi krimille, jatti sitten minun lapparin chevyn takakontin paalle, ja nyt se on joko jossain Popovkalaisessa ojassa tai jonkun paikallisen kirjahyllynkoristeena. Itse kone oli saatu sponsorointina, mutta mukana olivat kaikki Marian reissukuvat, ja tietysti koneella olisi ollut hiukan kayttoarvoa loppureissulla. Noh, pienia tappioita. Marialla meni kannykka, jarjestelmakamera seka passi mustaanmereen.
Hoito maksoi minulta noin 60e, ja Raisalta 50e, pari yota. Sairaalasta paastyamme suuntasimme keulan viela kerran kohti Popovkaa, etsimaan pudonnutta lapparia. Yllattaen sita ei loytynyt, joten menimme syomaan. Ruuan saaminen tuollaisen jalkeen oli kylla hieno kokemus, varsinkin kun se pysyy sisalla. Onneksi mokoma tauti tuli paikallaan ollessa eika joskus kun olimme enemman liikkeessa.
Raisa, joka oli virponut kotiin lahtemistaan kesken kaiken jo jonkin aikaa, ehti muuttaa mieltaan viimesen tunnin aikana neljasti. Loppujen lopuksi han paatyi jaamaan Teemun kanssa krimille, ja varaamaan lennon kotiin hanen kanssaan. Muutaman paivan voittoa on hankala ymmartaa, mutta nuori rakkaus, pitaishan se muistaa ettei silloin ajatella paljoa. Tavallaan harmittaa ettei kaikki tulleet samalla autolla takaisin, mutta toisaalta ei koska syy ei ollut mikaan negatiivinen. Joten, lahdimme Auroran ja Marian kanssa ajamaan Popovkasta pikkuteita ylospain, tavoitteena Kiova. 850km.
Maanantain siirtyma jai aika vaisuksi, ehka vajaa 250km, mutta ajoimme reissun viimeiset pienet tiet, joissa on lehmankokoisia kuoppia. Vasta pimealla paasimme isompaan kylaan, josta loysimme hotellin. Paikasta tuli mieleen Hotel Balti Chisinaussa, Moldovassa. Toisaalta majoitus oli halpa, 20e kolmen hengen huone.
Paikasta lahdimme kohtalaisen aikaisin, aamulla soimme tukevan aamupalan ja minullakin oli jo voimia ajaa. Eilinen siirtyma olikin todella hyva, 500km katto auki. Illalla alkoi sataa rankasti ja jaimme ensimmaiseen motelliin joka eteen sattui, noin 60km ennen Kiovaa.
Aamulla lahdimme tuosta aikaisin, ts noin 9.00. Se on meille aikaisin. Itse kukin alkaa nayttaa vahan vasyneelta, ja tavallaan on mukavaa paasta jo kotiin. Olemme Kiovassa, ja Marian taytyy hakea suurlahetystosta valiaikainen passi.
Nyt uskoisin etta paapiirteittain ollaan taas aikajanalla, pahoittelen aakkosten ja ookkosten puuttumista hemmetin venaja.
Kazantip, se tavallaan oli pieni pettymys, mutta kuitenkin todella uniikki kokemus. Auringonlaskusta aamunkoittoon mustanmerenrannalla, onhan siina sita jotakin! Ja toisaalta tulimme hiljaisimpaan aikaan tanne, jo pre-openingiin.
Onneksi Moldovan, Ukrainan ja varmaan Puolankin huonoimmat tiet ovat taaksejaaneita. Tylsa valtatie tuntuu nyt todella oivalta vaihtoehdolta. Auton eturipustusten isot puslat ovat kuluneet, joskin eivat enaa tata reissua haittaa. Toisaalta ihmeen vahalla auto on selvinnyt, vaihdetut osat olivatkin jo kuluneita ja tallainen ajosuorite vanhoille osille kuumuudessa lyhentaa kayttoikaa nopeasti.
Tama on ollut pitka seikkailu. Ollaan nahty, koettu ja ymmarrettu yhta sun toista. Itse en ole kaynyt ennen edes tallinnassa, joten arvata saattaa miten kaikki on uutta. Nyt ollaan voiton puolella, ja yritetaan selvita viela loppureissu kunnialla ja ehjana takaisin Suomeen!
Nyt istun viela hetken talla koneella taalla rautatieasemalla, toivottavasti Maria on saanut passikuvansa ja ehka on jo hoitamassa passiasiaansa kuntoon. Asken tarkistin, meilla on noin 1700km Tallinnaan, eli viela hitusen verran, auton mittarissa taitaa olla yli 4500 mailia, eli rapia 7300km.
Joten, tasta on yksi suunta ja se on pohjoiseen/lanteen!
perjantai 5. elokuuta 2011
Kuukausi tienpäällä
Ukraine, Krim, Kazantip rebublic.
Tänä aamunahan se täyttyi, kuukausi tienpäällä.
Syntymäpäiväjuhlat venähtivät aina aamu 6, joten eilinen meni sitten melkein nukkuessa. En tiedä olenko vilustunut vaiko syönyt jotain sopimatonta vai molempia, mutta maha on sekaisin ja hiukan kuumetta välillä.
ideoita mistä kirjoittaa oli joku aika sitten vaikka kuinka, ja kaikenlaista hassua onkin tapahtunut. Z räjähtää lauantaina. Jotain voisi olla vaikka omenavodka omenapäille, Marian tuhoutunut kamera, kännykkä ja mustanmeren viemä passi, nukkuva Aurora ja valas huoneessa, liftaava pappa jolla moottoriton rekord tallissa.
Entäs aivan hemmetin ohuet patjat, pyykkiepisodi, halpa kalja ja taas kerran nosturilla käynyt auto. Ainiin ajoin merenpohjaakin tolla, mutta kiinni jäi ja työntöhommiksi meni!
Väsyttää ihan liikaa, tänään ajattelin ottaa eilisenkin takasin mutta voi olla että meen nukkuu at any sec. Kuvia en taaskaan jaksa säheltää, kun puhelimella kirjoitan.
Toivottavasti en ainakaan kovin kipeäksi tulisi, openingin alla :( sunnuntaina siis käännämme nokan kohti suomea ja alkaa pitkä kotimatka.
Ehkä kirjoitan kaikesta pitemmin kunhan on virtaa. Siihen asti.. nyt katsomaan jaksaako täällä heilua.
Tänä aamunahan se täyttyi, kuukausi tienpäällä.
Syntymäpäiväjuhlat venähtivät aina aamu 6, joten eilinen meni sitten melkein nukkuessa. En tiedä olenko vilustunut vaiko syönyt jotain sopimatonta vai molempia, mutta maha on sekaisin ja hiukan kuumetta välillä.
ideoita mistä kirjoittaa oli joku aika sitten vaikka kuinka, ja kaikenlaista hassua onkin tapahtunut. Z räjähtää lauantaina. Jotain voisi olla vaikka omenavodka omenapäille, Marian tuhoutunut kamera, kännykkä ja mustanmeren viemä passi, nukkuva Aurora ja valas huoneessa, liftaava pappa jolla moottoriton rekord tallissa.
Entäs aivan hemmetin ohuet patjat, pyykkiepisodi, halpa kalja ja taas kerran nosturilla käynyt auto. Ainiin ajoin merenpohjaakin tolla, mutta kiinni jäi ja työntöhommiksi meni!
Väsyttää ihan liikaa, tänään ajattelin ottaa eilisenkin takasin mutta voi olla että meen nukkuu at any sec. Kuvia en taaskaan jaksa säheltää, kun puhelimella kirjoitan.
Toivottavasti en ainakaan kovin kipeäksi tulisi, openingin alla :( sunnuntaina siis käännämme nokan kohti suomea ja alkaa pitkä kotimatka.
Ehkä kirjoitan kaikesta pitemmin kunhan on virtaa. Siihen asti.. nyt katsomaan jaksaako täällä heilua.
tiistai 2. elokuuta 2011
En keksi mitaan otsikkoa, mutta tanaan on allekirjoittaneen syntymapaiva, ja sain kakun sankyyn asti ;)
Asken kavin lentamassa ultrakevyella koneella, tai siis olemassa kyydissa. Oikeastaan vekotin on vain moottoroitu riippuliidin, mutta kavi noin 300m korkeudessa ja nakyma meren rannalla oli huikea! kuvia ei ole joten kuvitelkaa.
Mutta nyt jatkamaan, saimme lainata hiukan konetta ja tehda rahasiirtoja, aikalailla kovaksi alkaa budjetti menna, mutta eikohan tassa kotiin asti selvita!
Kunhan saan lapparin nettiin lisaa kuvia luvassa reissun paalta!
Asken kavin lentamassa ultrakevyella koneella, tai siis olemassa kyydissa. Oikeastaan vekotin on vain moottoroitu riippuliidin, mutta kavi noin 300m korkeudessa ja nakyma meren rannalla oli huikea! kuvia ei ole joten kuvitelkaa.
Mutta nyt jatkamaan, saimme lainata hiukan konetta ja tehda rahasiirtoja, aikalailla kovaksi alkaa budjetti menna, mutta eikohan tassa kotiin asti selvita!
Kunhan saan lapparin nettiin lisaa kuvia luvassa reissun paalta!
maanantai 1. elokuuta 2011
And the sky full of stars...
Ukraine, Krim, Evpatorya.
Kerrankin pääsin loistamaan otsikolla, joskin kaikille tuo ei ehkä aukea.
Tämänhetkinen sijainti siis yllämainittu, saavuimme tänne pienten kommellusten saattelemana toissapäivänä. Edellisen päivityksen mainitusta sijainnista lähdettyämme ajoimme hiukan Odessan ohi, ja yövyimme motellissa tien varrella. Ilmastoitu huone neljälle maksoi 25e, reissun halvin majoitus jos ei ilmaisia lasketa.
Toissapäivänä siis lähdimme tuolta, ja koska verkkoa ei ollut ajoimme muistikuvan mukaan aina Sevastopoliin asti. Matka oli pitkä ja kuuma, joskin tieverkko on hyvässä kunnossa. Sevastopoliin päästyämme olimme kaikki väsyneitä ja nälkäisiäkin. Wlaneja ei löytynyt joten tarkistin ajo-ohjeet puhelimen sikakalliilla yhteydellä, ja mikä hienointa, olimme ajaneet 150km ohi.
Väsymys ja ärtymys joillain oli suuri ja joillan pienempi. Maria parka muisti siis kapungin väärin, varattu majoituksemme oli hiukan Simferopolista länteen. Raisa taas oli tulisilla hiilillä, koska hänen poikaystävänsä Teemu oli lentänyt krimille, ja oli jo saapunut kohteeseen.
Noh, eikun keula ylöspäin ja urku auki, kello oli jo puoli seitsemän ja pimeän tultua ajaminen on vaarallista syvien kuoppien vuoksi.
Olimme siis varanneet majoituksen täältä krimiltä kahdeksaksi yöksi jo keväällä. Kaikki on toiminut hyvin, majoitus oli sitä mitä pitää, ja jaksoimme lähteä vielä illaksi Kazantipan pre-openingiin. Päivä oli siis pitkä.
Eilen herättyämme (approx 17.xx) miuhailimme avoautolla lähikylissä, löysimme ultrakevyen lentokoneen jolla kymmenen minuutin lento maksaa 40e, ehkä käyn huomenna kokeilemassa. Päivä meni mukavasti ja ilta taas Kazantipassa, jossa porukkaa tuntui olevan mukavasti, allekirjoittanut meni nukkumaan aamu kuudelta ;)
Tänään läksimme kolmestaan (raisan ja teemun kanssa) lähikaupunkiin, tarkoituksena löytää pesula ja vaatteita. kumpaakaan ei ole löytynyt vaan kävimme syömässä paikallisessa lounaspaikassa ja sitten jumituin tähän kun löytyi avoin verkko. Kirjoittelen puhelimella kadunreunassa keskustassa.
Illalla on luvassa Kazantipaa, ja huomenna täytän vuosia, ihan jees paikka ja bileetkin on valmiiksi. Tavallaan on epätodellista, ajella omalla avoautolla rantalomakohteessa, keli on toodella lämmin ja maisemat upeita.
Eilen istuimme illalla rannalla yhden Z monien baarien edustalla, eräänlaisissa säkkituoleissa. Yllä tähtitaivas, viileä, suolaisenkostea merituuli puhaltaa ja aallot lyövät rantaan, joskus varpaille asti. Meri on musta kuten nimikin sanoo, ja vain takaa tuleva diskomusiikin jytke kertoo ettei ole kaukana poissa.
On epätodellista ajatella että viikonpäästä alkaa kotimatka. Olemme olleet kohta kuukauden tienpäällä. 5700km tjsp, ja kaikenlaista on kerennyt tapahtua. Koko seikkalun luonne on todellakin sellainen, että se tehdään kerran elämässä. Ja se tapahtuu nyt.
Auto on nyt siis kunnossa. Jotain väljyyttä alustassa vielä on, toivottavasti kaikki pultit ovat remonttein jäljiltä kiinni. Paskat tiet ovat aika rääkkäystä autolle.
Eli so far so good, jatkamme reissua, päivitystä tulee aina kun kerkeää. Enää kaksi viikkoa..
Puhelimella kirjoittaessa tästä tuli varmaan aika lame, lisätään vielä että Maria juoksi eilen mereen käsilaukkuineen ja tuhosi ehkä järjestelmäkameransa, Raisa miettii lentäisikö krimiltä kotiin poikaystävänsä kanssa ja Aurora, ööh on Aurora. Heinäsirkat ovat melkein kymmensenttisiä, hämähäkit kuulemma melkein yhtä isoja. Puhtaita vaatteita ei ole, ja kalja maksaa Kazantipassa vitosen. Auto näyttää kuin sillä olisi ajettu dakar-ralli, auringonlasku on upea ja Z on jotain erikoista. Eli kyllä täällä sattuu ja tapahtuu, voitte vain kuvitella.
Nyt menen etsimään niitä vaatteita, kuvat saavat jäädä seuraavaan kertaan!
Kerrankin pääsin loistamaan otsikolla, joskin kaikille tuo ei ehkä aukea.
Tämänhetkinen sijainti siis yllämainittu, saavuimme tänne pienten kommellusten saattelemana toissapäivänä. Edellisen päivityksen mainitusta sijainnista lähdettyämme ajoimme hiukan Odessan ohi, ja yövyimme motellissa tien varrella. Ilmastoitu huone neljälle maksoi 25e, reissun halvin majoitus jos ei ilmaisia lasketa.
Toissapäivänä siis lähdimme tuolta, ja koska verkkoa ei ollut ajoimme muistikuvan mukaan aina Sevastopoliin asti. Matka oli pitkä ja kuuma, joskin tieverkko on hyvässä kunnossa. Sevastopoliin päästyämme olimme kaikki väsyneitä ja nälkäisiäkin. Wlaneja ei löytynyt joten tarkistin ajo-ohjeet puhelimen sikakalliilla yhteydellä, ja mikä hienointa, olimme ajaneet 150km ohi.
Väsymys ja ärtymys joillain oli suuri ja joillan pienempi. Maria parka muisti siis kapungin väärin, varattu majoituksemme oli hiukan Simferopolista länteen. Raisa taas oli tulisilla hiilillä, koska hänen poikaystävänsä Teemu oli lentänyt krimille, ja oli jo saapunut kohteeseen.
Noh, eikun keula ylöspäin ja urku auki, kello oli jo puoli seitsemän ja pimeän tultua ajaminen on vaarallista syvien kuoppien vuoksi.
Olimme siis varanneet majoituksen täältä krimiltä kahdeksaksi yöksi jo keväällä. Kaikki on toiminut hyvin, majoitus oli sitä mitä pitää, ja jaksoimme lähteä vielä illaksi Kazantipan pre-openingiin. Päivä oli siis pitkä.
Eilen herättyämme (approx 17.xx) miuhailimme avoautolla lähikylissä, löysimme ultrakevyen lentokoneen jolla kymmenen minuutin lento maksaa 40e, ehkä käyn huomenna kokeilemassa. Päivä meni mukavasti ja ilta taas Kazantipassa, jossa porukkaa tuntui olevan mukavasti, allekirjoittanut meni nukkumaan aamu kuudelta ;)
Tänään läksimme kolmestaan (raisan ja teemun kanssa) lähikaupunkiin, tarkoituksena löytää pesula ja vaatteita. kumpaakaan ei ole löytynyt vaan kävimme syömässä paikallisessa lounaspaikassa ja sitten jumituin tähän kun löytyi avoin verkko. Kirjoittelen puhelimella kadunreunassa keskustassa.
Illalla on luvassa Kazantipaa, ja huomenna täytän vuosia, ihan jees paikka ja bileetkin on valmiiksi. Tavallaan on epätodellista, ajella omalla avoautolla rantalomakohteessa, keli on toodella lämmin ja maisemat upeita.
Eilen istuimme illalla rannalla yhden Z monien baarien edustalla, eräänlaisissa säkkituoleissa. Yllä tähtitaivas, viileä, suolaisenkostea merituuli puhaltaa ja aallot lyövät rantaan, joskus varpaille asti. Meri on musta kuten nimikin sanoo, ja vain takaa tuleva diskomusiikin jytke kertoo ettei ole kaukana poissa.
On epätodellista ajatella että viikonpäästä alkaa kotimatka. Olemme olleet kohta kuukauden tienpäällä. 5700km tjsp, ja kaikenlaista on kerennyt tapahtua. Koko seikkalun luonne on todellakin sellainen, että se tehdään kerran elämässä. Ja se tapahtuu nyt.
Auto on nyt siis kunnossa. Jotain väljyyttä alustassa vielä on, toivottavasti kaikki pultit ovat remonttein jäljiltä kiinni. Paskat tiet ovat aika rääkkäystä autolle.
Eli so far so good, jatkamme reissua, päivitystä tulee aina kun kerkeää. Enää kaksi viikkoa..
Puhelimella kirjoittaessa tästä tuli varmaan aika lame, lisätään vielä että Maria juoksi eilen mereen käsilaukkuineen ja tuhosi ehkä järjestelmäkameransa, Raisa miettii lentäisikö krimiltä kotiin poikaystävänsä kanssa ja Aurora, ööh on Aurora. Heinäsirkat ovat melkein kymmensenttisiä, hämähäkit kuulemma melkein yhtä isoja. Puhtaita vaatteita ei ole, ja kalja maksaa Kazantipassa vitosen. Auto näyttää kuin sillä olisi ajettu dakar-ralli, auringonlasku on upea ja Z on jotain erikoista. Eli kyllä täällä sattuu ja tapahtuu, voitte vain kuvitella.
Nyt menen etsimään niitä vaatteita, kuvat saavat jäädä seuraavaan kertaan!
keskiviikko 27. heinäkuuta 2011
Kuvia matkanvarrelta
Jossain Moldovassa
Update
Kävin äskön taksilla chevyä morjestamassa, tuliterät monroen kaasuiskarit oli jo paikallaan ja alapallonivelen kiinnitystä porattiin pois, eli todella pienillä onkelmilla taitavat selvitä. Pyöränsuuntaus ja nivel jäljellä, auto valmis 10.00 tjsp huomisaamuna.
Super!
Super!
A neverending road to fail, chisinau
Romania, Iasi, outside of Julius mall
Kirjoittelen tätä puhelimella ylläolevassa lokaatiossa. Chisinau meni päin persettä, niinkuin ylläolevasta voi päätellä. Tosin sattumuksia on hankala kuvailla, yritän.
Toissapäivänä saavuimme Moldovan pääkaupunkiin, ja odotukset olivat korkealla (kai). Majoituimme reissun kalleimmassa majoituksessa, huoneistossa jossa mm. ilmastointi, sekä suihku että kylpyamme, tilaa, superupeat värivalot ja sähköiset panssarisälekaihtimet.
majoitus tuli maksamaan n. 20e/hlö. Kallista.
Chisinau ei antanut paljoa mutta otti enemmän. Lähdimme eilen etsimään halvempaa hostellia, ja liikenne poltti sekä auton eturenkaita aikalailla että allekirjoittaneen hermot. Navigointi oli mahdotonta huonon kartan kanssa, ja navigaattorista ei ole täällä juuri hyötyä.
noh, päätimme palata takaisin sikakalliiseen huoneistoon, pyörittyämme kuumassa kaupungissa ainakin pari tuntia turhaan. Voitokas taktiikka on ottaa taksi ajamaan edeltä, suositan suurissa kaupungeissa joissa ei muuten löydä perille.
Hävitin myös pankkikorttini, varmaan jätin automaattiin. Ja kaiken hyvän lisäksi osatoimittaja soitti, että palikat ovat Iasissa tänään klo 9.00-10.00.
Siinä vaiheessa Aurora oli jo ehtinyt maksaa majoituksemme seuraavaksi yöksi. Koska aikataulu olisi ollut epäinhimillinen, lähdimme siis jo eilen takaisin Romaniaan. Saimme peräti 200 leitä 1300 leistä takaisin, eli tappiota tuli aikalailla. Lisäksi alkoi sataa vettä ja bensakin oli todella vähissä. Mieliala kohosi hiukan kun pääsin pois tuosta kirotusta kapungista, ja saavuttuamme Romanian maaperälle oli kuin melkein kotiinsa tulisi. Moldova ei siis parissa päivässä vakuuttanut, mutta ehkä asetelma on hiukan epäoikeudenmukainen.
Ajoimme eilen siis tänne Iasiin, ja löysimme helposti kohtalaisen edullisen penzionen jossa olemme huomiseen. Raisa laski että viime yönä meillä oli kaikkiaan 10 vuodetta, neljä suihkua ja neljä huonetta, puolet vain Chisinaussa. Aamulla menimme Auroran kanssa korjaamolle, jonne osat tilattiin pääkaupungista. Mokomat tulivat vasta 12.20, mutta söimme odotushuoneessa aamiaisen ja nukuimme varmaan kolme tuntia.
Eli auto on telakalla, yhdessä isoimmista liikkeistä täällä kaupungissa, osat tulivat ja näyttävät ok. Kortti kuoletettu ja joudun säätämään rahani Marian tilin kautta, ihan kuin meidän rahaliikenne ei muutenkaan olisi tarpeeksi hankalaa.
Pari mietelausetta reissusta:
¨me ei edes tunneta toisiamme ja ollaan tultu tänne (romaniaan) vittuilemaan toisillemme¨ -Raisa
¨roadtripin idea on se että kaikki menee päin persettä¨ -Jarmo
hahaa, tällä hetkellä Aurora on etsimässä karvasaappaita (tjsp), Maria laukkua huivia tai jtn sellaista, Raisa retkeilee ratikalla ja itse ostin polarisoidut arskat 150 leitä.
Ei voi ymmärtää miten eilinen eskaloitui niin, nyt se ei enää tunnu merkittävältä. Nyt kun ajattelee kaikki on mennyt uskomattoman hyvin, ollaan pärjätty samassa jollassa jo yli 3 viikkoa ja 4700km, auton pellit ja lasit ehjät, ja kohta alustakin parempi kuin ennen reissua.
Chisinau, noh oli siellä pari positiivistakin asiaa, ehkä vielä joskus takaisin.
Nyt taidan koota itseni ja mennä katselemaan paitoja. Inhoan kauppakeskuksia.
Huomenna pikavuoro Iasi-Odessa-Krim, josko auto on kasassa.
Kirjoittelen tätä puhelimella ylläolevassa lokaatiossa. Chisinau meni päin persettä, niinkuin ylläolevasta voi päätellä. Tosin sattumuksia on hankala kuvailla, yritän.
Toissapäivänä saavuimme Moldovan pääkaupunkiin, ja odotukset olivat korkealla (kai). Majoituimme reissun kalleimmassa majoituksessa, huoneistossa jossa mm. ilmastointi, sekä suihku että kylpyamme, tilaa, superupeat värivalot ja sähköiset panssarisälekaihtimet.
majoitus tuli maksamaan n. 20e/hlö. Kallista.
Chisinau ei antanut paljoa mutta otti enemmän. Lähdimme eilen etsimään halvempaa hostellia, ja liikenne poltti sekä auton eturenkaita aikalailla että allekirjoittaneen hermot. Navigointi oli mahdotonta huonon kartan kanssa, ja navigaattorista ei ole täällä juuri hyötyä.
noh, päätimme palata takaisin sikakalliiseen huoneistoon, pyörittyämme kuumassa kaupungissa ainakin pari tuntia turhaan. Voitokas taktiikka on ottaa taksi ajamaan edeltä, suositan suurissa kaupungeissa joissa ei muuten löydä perille.
Hävitin myös pankkikorttini, varmaan jätin automaattiin. Ja kaiken hyvän lisäksi osatoimittaja soitti, että palikat ovat Iasissa tänään klo 9.00-10.00.
Siinä vaiheessa Aurora oli jo ehtinyt maksaa majoituksemme seuraavaksi yöksi. Koska aikataulu olisi ollut epäinhimillinen, lähdimme siis jo eilen takaisin Romaniaan. Saimme peräti 200 leitä 1300 leistä takaisin, eli tappiota tuli aikalailla. Lisäksi alkoi sataa vettä ja bensakin oli todella vähissä. Mieliala kohosi hiukan kun pääsin pois tuosta kirotusta kapungista, ja saavuttuamme Romanian maaperälle oli kuin melkein kotiinsa tulisi. Moldova ei siis parissa päivässä vakuuttanut, mutta ehkä asetelma on hiukan epäoikeudenmukainen.
Ajoimme eilen siis tänne Iasiin, ja löysimme helposti kohtalaisen edullisen penzionen jossa olemme huomiseen. Raisa laski että viime yönä meillä oli kaikkiaan 10 vuodetta, neljä suihkua ja neljä huonetta, puolet vain Chisinaussa. Aamulla menimme Auroran kanssa korjaamolle, jonne osat tilattiin pääkaupungista. Mokomat tulivat vasta 12.20, mutta söimme odotushuoneessa aamiaisen ja nukuimme varmaan kolme tuntia.
Eli auto on telakalla, yhdessä isoimmista liikkeistä täällä kaupungissa, osat tulivat ja näyttävät ok. Kortti kuoletettu ja joudun säätämään rahani Marian tilin kautta, ihan kuin meidän rahaliikenne ei muutenkaan olisi tarpeeksi hankalaa.
Pari mietelausetta reissusta:
¨me ei edes tunneta toisiamme ja ollaan tultu tänne (romaniaan) vittuilemaan toisillemme¨ -Raisa
¨roadtripin idea on se että kaikki menee päin persettä¨ -Jarmo
hahaa, tällä hetkellä Aurora on etsimässä karvasaappaita (tjsp), Maria laukkua huivia tai jtn sellaista, Raisa retkeilee ratikalla ja itse ostin polarisoidut arskat 150 leitä.
Ei voi ymmärtää miten eilinen eskaloitui niin, nyt se ei enää tunnu merkittävältä. Nyt kun ajattelee kaikki on mennyt uskomattoman hyvin, ollaan pärjätty samassa jollassa jo yli 3 viikkoa ja 4700km, auton pellit ja lasit ehjät, ja kohta alustakin parempi kuin ennen reissua.
Chisinau, noh oli siellä pari positiivistakin asiaa, ehkä vielä joskus takaisin.
Nyt taidan koota itseni ja mennä katselemaan paitoja. Inhoan kauppakeskuksia.
Huomenna pikavuoro Iasi-Odessa-Krim, josko auto on kasassa.
maanantai 25. heinäkuuta 2011
Romania-Moldova
Moldova, Baltin kaupunki. Hotelli Balti.
Toissapäivänä siis rymysimme Cotuscan kylään pohjois-Romaniassa, ja osoittautui että kohteemme olisikin vielä 11km Ukrainan rajaan päin, Cotu-Migulintin kylä. Tie oli todella huono, ja en mielelläni vie avoa hiekkatielle muutenkaan saati vajaalla alustalla, mutta pääsimme kunnialla perille. Koska kukaan meistä ei puhu sanaakaan Romaniaa, ja yllättäen maaseudulla ei juurikaan muita kieliä hallittu, etenimme kysymällä vain osoitetta sekä henkilön nimeä.
Olo oli aika voitokas kun seurattuamme omasta mielestämme ohjeita, kysyimme taas tietä ja avuliaat ihmiset neuvoivat talon olevan muutaman sadan metrin päässä, mopon kohdalla. Fiilis oli hiukan sekava kun jätimme avoauton Romanialaisen maalaistalon pihalle, ja menimme kyselemään portille onko paikka oikea. Portille saapui vanha mummo (73) ja paljon lapsenlapsia, tai osa ainakin. Hän oli todella ihmeissään kun kyselimme tyttöä, mutta päästi meidät sisään pihalle. Saimme ruokaa ja juomaa kuten joku taisikin jo kertoa, ja yritimme tutustua ilman yhteistä kieltä.
Itse asiassa olimme saaneet jo kohtalaisen yhteyden aikaisiksi, ainakaan meitä ei luultu enää ukrainalaisiksi. Joku oli onnistunut tavoittamaan kylässä vierailulla olevan opiskelijapojan, joka osasi englantia ihan hyvin. Aiemmin oli jo selvinnyt ettei etsimämme henkilö ollut kylässä, vaan kaupungissa jonkin matkan päässä, jonka läpikin jo ajoimme (Botosani). Poika tarjoutui lähtemään mukaan jolloin pääsisi itsekkin meidän kyydissä kaupunkiin. Hän tiesi myös osoitteen ja tunsi tytön.
Lähdimme siis viidellä matkustajalla Botosaniin, tytöt pärjäsivät ihan hienosti takapenkillä. Siellä viimein tapasimme etsimämme tyttösen, ja vietimme iltaa hänen serkkunsa asunnolla. Seuraan liittyi myös tytön englanninopettaja, ja lähdimme illalla vielä katsomaan kaupunkia. Hienointa oli että meidän oppaanamme toiminut poika majoitti meidät käytössään olleeseen asuntoon. Vaikka olimme yllättäen paikalle pölähtäneitä ventovieraita, saimme silti majoituksen ja monta uutta ystävää.
Eli kaikki päättyi hienosti, löysimme yhden ihmisen Romaniasta, ja varmaan monelle riittää juttua oudoista suomalaisista avoautoineen.
Eilen aamulla tukevan aamupalan jälkeen suuntasimme keulan kohti Moldovaa. Matkaa rajalle ei ollut kuin 60km ja se sujui hyvin. Ensimmäistä kertaa pääsimme jonottamaan tullijonoon. Romanian puolella nainen joka halusi nähdä takakonttimme oli aikamoinen näky, epätoivo oli silmin nähtävissä. Hän tyytyi kysymään onko kontissa muuta kuin henkilökohtaiset tavaramme ja vettä, sekä tarkistamaan paperimme. Auton rekisteriote herätti kummastusta sitä tarkastaneessa miehessä, mutta pääsimme hetken päästä läpi.
Moldovan tullissa automme rekisteriote ei tuntunut kelpaavan mitenkään, aikani selitin mistä löytyy rekisterinumero sekä runkonumero, ja isohattuinen aseman johtaja meni sisään tekemään jotain. Samaan aikaan vanha, lupsakamman tuntuinen tullimies halusi nähdä kontin. Hänelle riitti sen näkeminen, sekä kertomani henkilökohtaiset tavarat. Aseman päällikkö tuli ulos kireänä ja vaati saada nähdä auton papereita, vaikka piteli rekisteriotetta kädessään. Onneksi paikalle sattunut rekkamies, joka osasi puolaa ja romaniaa, auttoi kertomaan ettei virkailija käytännössä tajunnut missä otteessa tulee ilmi omistaja. Tuon tiedon jälkeen saimme pian lähteä eteenpäin.
Nyt olemme siis Moldovassa, Baltin kaupungissa ja lähdemme ihan pian eteenpäin kohti Chisinauta, pääkaupunkia.
Kiirekkin taas painaa päälle, ja Iasista pitäisi etsiä korjaamo johon tilaamme osat.
Toissapäivänä siis rymysimme Cotuscan kylään pohjois-Romaniassa, ja osoittautui että kohteemme olisikin vielä 11km Ukrainan rajaan päin, Cotu-Migulintin kylä. Tie oli todella huono, ja en mielelläni vie avoa hiekkatielle muutenkaan saati vajaalla alustalla, mutta pääsimme kunnialla perille. Koska kukaan meistä ei puhu sanaakaan Romaniaa, ja yllättäen maaseudulla ei juurikaan muita kieliä hallittu, etenimme kysymällä vain osoitetta sekä henkilön nimeä.
Olo oli aika voitokas kun seurattuamme omasta mielestämme ohjeita, kysyimme taas tietä ja avuliaat ihmiset neuvoivat talon olevan muutaman sadan metrin päässä, mopon kohdalla. Fiilis oli hiukan sekava kun jätimme avoauton Romanialaisen maalaistalon pihalle, ja menimme kyselemään portille onko paikka oikea. Portille saapui vanha mummo (73) ja paljon lapsenlapsia, tai osa ainakin. Hän oli todella ihmeissään kun kyselimme tyttöä, mutta päästi meidät sisään pihalle. Saimme ruokaa ja juomaa kuten joku taisikin jo kertoa, ja yritimme tutustua ilman yhteistä kieltä.
Itse asiassa olimme saaneet jo kohtalaisen yhteyden aikaisiksi, ainakaan meitä ei luultu enää ukrainalaisiksi. Joku oli onnistunut tavoittamaan kylässä vierailulla olevan opiskelijapojan, joka osasi englantia ihan hyvin. Aiemmin oli jo selvinnyt ettei etsimämme henkilö ollut kylässä, vaan kaupungissa jonkin matkan päässä, jonka läpikin jo ajoimme (Botosani). Poika tarjoutui lähtemään mukaan jolloin pääsisi itsekkin meidän kyydissä kaupunkiin. Hän tiesi myös osoitteen ja tunsi tytön.
Lähdimme siis viidellä matkustajalla Botosaniin, tytöt pärjäsivät ihan hienosti takapenkillä. Siellä viimein tapasimme etsimämme tyttösen, ja vietimme iltaa hänen serkkunsa asunnolla. Seuraan liittyi myös tytön englanninopettaja, ja lähdimme illalla vielä katsomaan kaupunkia. Hienointa oli että meidän oppaanamme toiminut poika majoitti meidät käytössään olleeseen asuntoon. Vaikka olimme yllättäen paikalle pölähtäneitä ventovieraita, saimme silti majoituksen ja monta uutta ystävää.
Eli kaikki päättyi hienosti, löysimme yhden ihmisen Romaniasta, ja varmaan monelle riittää juttua oudoista suomalaisista avoautoineen.
Eilen aamulla tukevan aamupalan jälkeen suuntasimme keulan kohti Moldovaa. Matkaa rajalle ei ollut kuin 60km ja se sujui hyvin. Ensimmäistä kertaa pääsimme jonottamaan tullijonoon. Romanian puolella nainen joka halusi nähdä takakonttimme oli aikamoinen näky, epätoivo oli silmin nähtävissä. Hän tyytyi kysymään onko kontissa muuta kuin henkilökohtaiset tavaramme ja vettä, sekä tarkistamaan paperimme. Auton rekisteriote herätti kummastusta sitä tarkastaneessa miehessä, mutta pääsimme hetken päästä läpi.
Moldovan tullissa automme rekisteriote ei tuntunut kelpaavan mitenkään, aikani selitin mistä löytyy rekisterinumero sekä runkonumero, ja isohattuinen aseman johtaja meni sisään tekemään jotain. Samaan aikaan vanha, lupsakamman tuntuinen tullimies halusi nähdä kontin. Hänelle riitti sen näkeminen, sekä kertomani henkilökohtaiset tavarat. Aseman päällikkö tuli ulos kireänä ja vaati saada nähdä auton papereita, vaikka piteli rekisteriotetta kädessään. Onneksi paikalle sattunut rekkamies, joka osasi puolaa ja romaniaa, auttoi kertomaan ettei virkailija käytännössä tajunnut missä otteessa tulee ilmi omistaja. Tuon tiedon jälkeen saimme pian lähteä eteenpäin.
Nyt olemme siis Moldovassa, Baltin kaupungissa ja lähdemme ihan pian eteenpäin kohti Chisinauta, pääkaupunkia.
Kiirekkin taas painaa päälle, ja Iasista pitäisi etsiä korjaamo johon tilaamme osat.
MOLDOVASSA
Ei täällä pysty nukkua, kun täällä on niin kummallista ja kummallisella tavalla kaunista. Minusta tuntuu kuin olisin päätynyt Prypiatiin vuonna -85, kun täällä on tuollainen huvipuistokin hotellin vieressä ja kaikki on muutenkin neuvostoliittoa. Aika ihmeellistä! Siis se, että jossakin voi tuntua näin kummalliselta. Saavuttuamme tänne Hotelaan, kysyin pääsisinkö vessaan ja olin aivan ällistynyt siitä vessasta. Lattia oli vino, kaakelit olivat punaisia, kauniita ja kummallisia ja pönttö oli outo ja äh. En osaa selittää! Ei tämä varmaan kuulosta yhtään siltä mitä se on. Tuolla ulkonakin joku putki menee ilmassa.
Aloitan nyt ihan alusta. Aamulla heräsimme uuden romanialaisen ystävämme kotoa, johon olimme tutustuneet siellä kylässä, jossa oli mummo ja leipää ja jonglöörausta. Menimme yhdessä aamupalalle. Lähdimme ajamaan Moldovaan.
Äh, en sanokaan mitään. Tänne pitää vain jokaisen tulla, joka haluaa ällistyä.
"Kiva, Raisa menee ostaa vettä ja saa kuivakalaa ja vodkaa!", sanoi Aurora, kun olin kertonut Auroralle ja Jarmolle yrityksestäni ostaa yksi vaivainen vesipullo:
Baarissa myytiin KUIVATETTUJA KALOJA. Ja kun ällistelin niitä, niin eräs mies ja myyjätär luulivat, että haluan ostaa niitä. Alkoivat esittelemään erikokoisia kaloja, että minkä haluaisin!
"Njet, njet, water, water, please!" sanoin.
Myyjätär alkaa esitellä vodkapulloja! "Vodka? Vodka?" sanoo myyjätär.
"Njeiiii, water, please" myyjätär alkaa esitellä limuja punaisesta jääkaapista.
"Ejjjj, kun vettä, äh, ei ole vettä täällä, thank you, bye bye!" sanon ja poistun hölmistyneenä paikalta.
Tiedoksssii: voda=vettä. Menin pikkukauppaan ja sanoin "voda". Sain ison vesipullon kylmää vettä! Jee.
Aloitan nyt ihan alusta. Aamulla heräsimme uuden romanialaisen ystävämme kotoa, johon olimme tutustuneet siellä kylässä, jossa oli mummo ja leipää ja jonglöörausta. Menimme yhdessä aamupalalle. Lähdimme ajamaan Moldovaan.
Äh, en sanokaan mitään. Tänne pitää vain jokaisen tulla, joka haluaa ällistyä.
"Kiva, Raisa menee ostaa vettä ja saa kuivakalaa ja vodkaa!", sanoi Aurora, kun olin kertonut Auroralle ja Jarmolle yrityksestäni ostaa yksi vaivainen vesipullo:
Baarissa myytiin KUIVATETTUJA KALOJA. Ja kun ällistelin niitä, niin eräs mies ja myyjätär luulivat, että haluan ostaa niitä. Alkoivat esittelemään erikokoisia kaloja, että minkä haluaisin!
"Njet, njet, water, water, please!" sanoin.
Myyjätär alkaa esitellä vodkapulloja! "Vodka? Vodka?" sanoo myyjätär.
"Njeiiii, water, please" myyjätär alkaa esitellä limuja punaisesta jääkaapista.
"Ejjjj, kun vettä, äh, ei ole vettä täällä, thank you, bye bye!" sanon ja poistun hölmistyneenä paikalta.
Tiedoksssii: voda=vettä. Menin pikkukauppaan ja sanoin "voda". Sain ison vesipullon kylmää vettä! Jee.
Think locally
Jokin johdatti meidät pieneen pohjoisromanialaiseen kylään erään isoäidin hellään huomaan - emme löytäneet sitä mitä etsimme, mutta paljon muuta. Vanha nainen (73?) tarjosi meille jotain leivänkaltaista, sen sisältä löytyi jotain, joka näytti meistä ensin kananmunalta, mutta intensiivinen mutustelu osoitti sen joksikin juustonkaltaiseksi. Kaljaakin se meille kaatoi, myös Jarmolle, joka ajoi, mutta mummo viittasi kintaalla tälle varotoimenpiteelle (kaikkien iloksi).
Romania - missä se kaikki hankaluus, rähjäisyys ja itäeurooppa-meininki muutenkin on? Ja minä muka olen ennakkoluuloton...
R. viihdyttää kylän lapsia joönglooraustaidoillaan
Hyvästit
Kaikenkaikkiaan... pahinta ajassa Romaniassa oli uutiset Amysta. Toisenlaisten tyttöjen esikuva on kuollut, toivottavasti ne keksivät jotain muuta (kyllä ne keksivät, mutta antakaapas esimerkki vastaavasta...)
Romania - missä se kaikki hankaluus, rähjäisyys ja itäeurooppa-meininki muutenkin on? Ja minä muka olen ennakkoluuloton...
R. viihdyttää kylän lapsia joönglooraustaidoillaan
Hyvästit
Kaikenkaikkiaan... pahinta ajassa Romaniassa oli uutiset Amysta. Toisenlaisten tyttöjen esikuva on kuollut, toivottavasti ne keksivät jotain muuta (kyllä ne keksivät, mutta antakaapas esimerkki vastaavasta...)
sunnuntai 24. heinäkuuta 2011
Cotusca, Cotu-Migulinti, and something
And here we are, Botosanin kaupungissa pohjois-romaniassa. Tänään oli ehkäpä reissun blizardein ja eeppisin päivä, selvittiin kuitenkin vähintään kunnialla! Löysimme etsimämme tytön, ja samalla muutaman uuden ystävän. Jännittävää, Romania on ehdottomasti positiivisin kokemus koko matkallamme, siltikään Romanialaiset eivät usko kun sanomme mielipiteemme ihmisistä ja maasta.
Nyt kuitenkin nukkumaan, tämä päivä oli täysi mysteeri ja olisi voinut päättyä vain huonommin. Parhautta.
Huomenna EHKÄ nokka kohti moldovaa, jos emme jää sitten tänne toiseksi päiväksi!
Aamulla oikea päivitys tämä oli vain maistiainen. Tai ehkä huomis iltana vasta!
Nyt kuitenkin nukkumaan, tämä päivä oli täysi mysteeri ja olisi voinut päättyä vain huonommin. Parhautta.
Huomenna EHKÄ nokka kohti moldovaa, jos emme jää sitten tänne toiseksi päiväksi!
Aamulla oikea päivitys tämä oli vain maistiainen. Tai ehkä huomis iltana vasta!
lauantai 23. heinäkuuta 2011
Mission: Cotusca, Romania
Majoituimme siis Suceavan (savoksi sukeva vuan) kaupungissa pohjois-Romaniassa. Tämä on omalla tavallaan oudoin majoitus, bed&breakfast eli aika lähelle penzion tyylinen, mutta huoneet ja sisusta tässä paikassa on todella omaperäistä ja hienoa. Meidän huoneessamme on mm. takka sekä miellyttävä kylpyhuone varustettuna poreammeella! Aivan kaupungin reunassakin hinta on silti n. 13e/hlö/yö, kahden hengen huoneissa.
Okei, ehkä poreammeessa ei poreet toimi mutta ei takerruta pikkuseikkoihin. Nyt nukuimme kaikki kai ihan hyvät yöunet, ja reippaana eteenpäin! Eilen sain maksettua puolet osista ja tilaus on lähtenyt, sinne meni melkein 900 leitä, harrasteautoilu on mukavaa. Pääasia kuitenkin että osat tulevat ajallaan ja toivottavasti ovat sopivat. Toimittaja ainakin tietäneen mitä tekee, joskin suoraan sanoen minulla ei ole muuta kuin kaverin sana puhelimessa ja etumaksu lähti.
Mutta, tänään suuntaamme ääripohjoiseen, Cotuscan kylään. Tutullani on ollut siellä "kummilapsi" yli kymmenen vuotta, ja kuultuaan meidän reissustamme hän pyysi minua viemään pienen lahjan sekä terveiset Suomesta. Asiahan on niin ettei kukaan meistä varmaan mitään ymmärrä, tyttö ei ole koskaan nähnyt kummiaan tai tiedä meistä mitään, mutta meillä on hänen osoitteensa ja kuvansa. Mielenkiinnolla odotan reaktiota, tai edes löytyykö hän sieltä. Toivottavasti on kotona. Voisin arvata että ei ainakaan tänä aamuna hänellä ole mielessä käynyt että Suomesta jotkut tulevat avoautolla pyörähtämään iltapäivästä!
Tästä tulee mielenkiintoista. Pian siis Romania loppuu, ja siirrymme Moldovaan. Pois EU alueelta, euroopan köyhimpään maahan? Vietämme siellä muutamia päiviä ja koukkaamme takaisin Romanian Iasin kaupunkiin, jonne saan osat. Onneksi Ias on näköjään Romanian toiseksi suurin kaupunki, eli tuskin korjaamosta tulee huolta.
Nyt menemme aamupalalle ja sen jälkeen lähdetään eteenpäin, tänään täällä, huomenna jossain muualla!
Okei, ehkä poreammeessa ei poreet toimi mutta ei takerruta pikkuseikkoihin. Nyt nukuimme kaikki kai ihan hyvät yöunet, ja reippaana eteenpäin! Eilen sain maksettua puolet osista ja tilaus on lähtenyt, sinne meni melkein 900 leitä, harrasteautoilu on mukavaa. Pääasia kuitenkin että osat tulevat ajallaan ja toivottavasti ovat sopivat. Toimittaja ainakin tietäneen mitä tekee, joskin suoraan sanoen minulla ei ole muuta kuin kaverin sana puhelimessa ja etumaksu lähti.
Mutta, tänään suuntaamme ääripohjoiseen, Cotuscan kylään. Tutullani on ollut siellä "kummilapsi" yli kymmenen vuotta, ja kuultuaan meidän reissustamme hän pyysi minua viemään pienen lahjan sekä terveiset Suomesta. Asiahan on niin ettei kukaan meistä varmaan mitään ymmärrä, tyttö ei ole koskaan nähnyt kummiaan tai tiedä meistä mitään, mutta meillä on hänen osoitteensa ja kuvansa. Mielenkiinnolla odotan reaktiota, tai edes löytyykö hän sieltä. Toivottavasti on kotona. Voisin arvata että ei ainakaan tänä aamuna hänellä ole mielessä käynyt että Suomesta jotkut tulevat avoautolla pyörähtämään iltapäivästä!
Tästä tulee mielenkiintoista. Pian siis Romania loppuu, ja siirrymme Moldovaan. Pois EU alueelta, euroopan köyhimpään maahan? Vietämme siellä muutamia päiviä ja koukkaamme takaisin Romanian Iasin kaupunkiin, jonne saan osat. Onneksi Ias on näköjään Romanian toiseksi suurin kaupunki, eli tuskin korjaamosta tulee huolta.
Nyt menemme aamupalalle ja sen jälkeen lähdetään eteenpäin, tänään täällä, huomenna jossain muualla!
perjantai 22. heinäkuuta 2011
Post office ja kjirottu ljänsiteknolokia!
Hupsista, on mennyt muutama päivä ilman päivitystä! Huolestuneimmat ovat jo kyselleet perään, kun ei ole kuulunut.
Olemme tällä hetkellä lähellä Targu Neamt -nimistä kaupunkia, kartalta katsoen suuren järven vieressä. Majoituimme kaksi yötä penzionessa jota pitää mukava, vanhahko pariskunta. Tavoite oli kerätä voimia, hoitaa auton varaosat ja tehdä blogipäivitykset rauhassa, mutta itse asiassa mitään edellämainituista ei ole tullut tehtyä. Status onkin tällä hetkellä kaikilla noin neljän tunnin yöunet, kiireessä ennen checkouttia väsätty päivityksen tynkä, melkein tilatut varaosat ja ennenkaikkea ei ainakaan virkeä olo.
Auto on melko kauhea ajaa huonolla tiellä, joskin kerkesin rymytä sillä joenuomaa ja järvenpohjaa, pohjakosketuksen seurauksena pakoputken loppupää tipahti poikkeen (jep Tommi, mutta hyvin tehty on helppo korjata!) samoin jarrupalojen kuluneisuudesta kertova vinkuna alkoi toissapäivänä. Unohdin vielä mokoman putkenpätkän sinne järvenpohjalle, koska vuorilta nousi äkisti ukkosmyräkkä, ja ajelin tietysti katto auki. Onneksi käännyin takaisin hakemaan sen, koska pieni mustalaispoika oli löytänyt sen ja ottanut talteen. Hauskaa etsiä pikku lampulla pimeässä putkenpätkää heinäisestä maasta kun mäkeä alas juoksee pikku poika putken pään kanssa huutaen jotakin. Hän toi putken minulle innoissaan omistajan löytymisestä, ja annoin hänelle vitosen paikallista rahaa, innoissaan hän juoksi ainakin isänsä luokse.
Eilen siis kursin kokoon pakoputken talon edessä olevilla rampeilla, ilman ongelmia. Kävimme Auroran kanssa vaihdattamassa jarrupalat lähikylässä, ne siis olivat jo mukana varmuuden vuoksi. Etsiessämme postia Marian kanssa kohtasimme paikallisen amiksen, joka yritti auttaa meitä löytämään osia autoomme korjaajatuttunsa kanssa. Tuloksia ei oikein tullut, niinkuin arvelimme, mutta kutsuimme hänet kuitenkin grillaamaan kanssamme illaksi. Eilis ilta menikin mukavasti, grillailimme monenlaista ja muutama olutkin meni, jotenkin mystisesti taisi itse kukin selvitä nukkumaan vasta aamu neljän hujakoilla. Mutta hauskaa oli!
Niinkuin huomaa, muutamasta pikku jutusta tulee kauheasti asiaa. Ehkä kirjoitan joistain mielenkiintoisista tapahtumista, niitä riittäisi.
Muutama päivä sitten (?) ollessamme jossain, paikkaa en nyt muista, poikkesimme illasta vuorille. Tarkoitus oli ajaa niin ylös kuin autolla pääsee, ennätys oli ja on edelleen 1150m merenpinnasta. Kuten olen jo tainnut kertoa, automme herättää aikalailla huomiota syrjäseudulla. Asiasta tietämättömille tiedoksi että V6 moottori ja pakoputki ilman vaimentimia takaavat sen ettei edes gruusialainen mummo vahingossa käppäile eteen vaikkei autoa vielä näkisikään. Kuitenkin, seikkailimme vaihtelevilla vuoristoteillä, ja saavuimme pieneen kylään. Pieniä kyliä olemme ohittaneet vaikka kuinka paljon, mutta tämä oli vuorilla ja todella todella syrjässä. Ihmiset liikkuivat yhtä paljon hevosvaunuilla, kuin vanhoilla autoilla. Kun saavuimme kylään, ei ollut varmaan yhtään ihmistä joka ei olisi vähintäänkin tullut talosta ulos tien varteen, ja lähes jokainen tervehti jollain tavalla. Ehkä ärsyttävin asia oli jonkun huutama "Americans". Tunne on sanoinkuvaamaton kun lipuu avoautolla melkein keskiaikaisen kylän läpi, ja näkee ihmisten reaktiot. Kaikki vain kerääntyvät kadunvarsille kuin kuningas olisi vierailulla. Koska ajoimme harhaan jouduimme palaamaan kylän läpi uudestaan, mutta huomion ollessa niin valtava emme jääneet enää etsimään tietä ylös vaan suunnistimme takaisin majapaikkaamme. Tätä on hankala kertoa, mutta kokemus oli aika vahva. Romania on vastakohtien maa, ja tuo oli toinen ääripää. Toisessa päässä on nykyaikaiset kaupungit, joissa taksitkin ovat paljon uudempia kuin vaikka Puolassa.
Nojoo, ukkosmyrskyssä avoautoilua, polttavaa hellettä, täysin turha turistilinna, isomahaisia miehiä ja kauniita naisia, kaikenlaista muuta riittäisi mistä kertoilla vaikka kuinka paljon. Ja se että Romanian yleisin poliisiauto on Dacia Logan 75hp moottorilla varustettuna! Kuitenkin viimeistään tunnin päästä meidän tulisi olla tienpäällä, ja tekemistä riittää.
Suuntaamme pohjoiseen, kohti Cotuscaa, jossa meillä on tehtävä. Toivottavasti se onnistuu. Tällä hetkellä yritän tilata romanialaisen maahantuojan kautta osia autoon, tarkoitus on tilata ne Iasin kaupunkiin idässä. Joudumme siis koukkaamaan Moldovassa välissä ja palaamaan Romaniaan, josta jatkamme pikavauhdilla Ukrainaan toivottavasti korjatulla autolla.
Maahantuoja haluaa kuitenkin etumaksun ja se tulisi maksaa postissa ASAP. Saa nähdä onko laittanut tilauksen ilman etumaksua vai ei, koska emme ole isompaan kaupunkiin asti vielä ehtineet. Osat tulevat suoraan USA:sta.
Eli, voimme kaikki hyvin, autokin on ajettavassa kunnossa vielä, ja suuntaamme pohjoiseen, josta koukkaamme Moldovaan muutaman päivän päästä. Täällä sanotaan että Moldovassa meidät ryöstetään tai pahempaa. Samaa sanotaan Suomessa Romaniasta. Jää siis nähtäväksi.
Josko löytäisin muutaman kuvan vielä, vaikka kiire alkaa painaa:
Reissusta
Majoituksen pihassa rampa chevy
bbq
järvenpohjaa
Maria, rappio ja aamupalaksi kaljaa sekä sipsejä, klo 9.59 tänä aamuna
Rampitkin löytyivät majoituksen pihalta, pakputken entistämistä
KIIRE, lissää tullee joskus!
Olemme tällä hetkellä lähellä Targu Neamt -nimistä kaupunkia, kartalta katsoen suuren järven vieressä. Majoituimme kaksi yötä penzionessa jota pitää mukava, vanhahko pariskunta. Tavoite oli kerätä voimia, hoitaa auton varaosat ja tehdä blogipäivitykset rauhassa, mutta itse asiassa mitään edellämainituista ei ole tullut tehtyä. Status onkin tällä hetkellä kaikilla noin neljän tunnin yöunet, kiireessä ennen checkouttia väsätty päivityksen tynkä, melkein tilatut varaosat ja ennenkaikkea ei ainakaan virkeä olo.
Auto on melko kauhea ajaa huonolla tiellä, joskin kerkesin rymytä sillä joenuomaa ja järvenpohjaa, pohjakosketuksen seurauksena pakoputken loppupää tipahti poikkeen (jep Tommi, mutta hyvin tehty on helppo korjata!) samoin jarrupalojen kuluneisuudesta kertova vinkuna alkoi toissapäivänä. Unohdin vielä mokoman putkenpätkän sinne järvenpohjalle, koska vuorilta nousi äkisti ukkosmyräkkä, ja ajelin tietysti katto auki. Onneksi käännyin takaisin hakemaan sen, koska pieni mustalaispoika oli löytänyt sen ja ottanut talteen. Hauskaa etsiä pikku lampulla pimeässä putkenpätkää heinäisestä maasta kun mäkeä alas juoksee pikku poika putken pään kanssa huutaen jotakin. Hän toi putken minulle innoissaan omistajan löytymisestä, ja annoin hänelle vitosen paikallista rahaa, innoissaan hän juoksi ainakin isänsä luokse.
Eilen siis kursin kokoon pakoputken talon edessä olevilla rampeilla, ilman ongelmia. Kävimme Auroran kanssa vaihdattamassa jarrupalat lähikylässä, ne siis olivat jo mukana varmuuden vuoksi. Etsiessämme postia Marian kanssa kohtasimme paikallisen amiksen, joka yritti auttaa meitä löytämään osia autoomme korjaajatuttunsa kanssa. Tuloksia ei oikein tullut, niinkuin arvelimme, mutta kutsuimme hänet kuitenkin grillaamaan kanssamme illaksi. Eilis ilta menikin mukavasti, grillailimme monenlaista ja muutama olutkin meni, jotenkin mystisesti taisi itse kukin selvitä nukkumaan vasta aamu neljän hujakoilla. Mutta hauskaa oli!
Niinkuin huomaa, muutamasta pikku jutusta tulee kauheasti asiaa. Ehkä kirjoitan joistain mielenkiintoisista tapahtumista, niitä riittäisi.
Muutama päivä sitten (?) ollessamme jossain, paikkaa en nyt muista, poikkesimme illasta vuorille. Tarkoitus oli ajaa niin ylös kuin autolla pääsee, ennätys oli ja on edelleen 1150m merenpinnasta. Kuten olen jo tainnut kertoa, automme herättää aikalailla huomiota syrjäseudulla. Asiasta tietämättömille tiedoksi että V6 moottori ja pakoputki ilman vaimentimia takaavat sen ettei edes gruusialainen mummo vahingossa käppäile eteen vaikkei autoa vielä näkisikään. Kuitenkin, seikkailimme vaihtelevilla vuoristoteillä, ja saavuimme pieneen kylään. Pieniä kyliä olemme ohittaneet vaikka kuinka paljon, mutta tämä oli vuorilla ja todella todella syrjässä. Ihmiset liikkuivat yhtä paljon hevosvaunuilla, kuin vanhoilla autoilla. Kun saavuimme kylään, ei ollut varmaan yhtään ihmistä joka ei olisi vähintäänkin tullut talosta ulos tien varteen, ja lähes jokainen tervehti jollain tavalla. Ehkä ärsyttävin asia oli jonkun huutama "Americans". Tunne on sanoinkuvaamaton kun lipuu avoautolla melkein keskiaikaisen kylän läpi, ja näkee ihmisten reaktiot. Kaikki vain kerääntyvät kadunvarsille kuin kuningas olisi vierailulla. Koska ajoimme harhaan jouduimme palaamaan kylän läpi uudestaan, mutta huomion ollessa niin valtava emme jääneet enää etsimään tietä ylös vaan suunnistimme takaisin majapaikkaamme. Tätä on hankala kertoa, mutta kokemus oli aika vahva. Romania on vastakohtien maa, ja tuo oli toinen ääripää. Toisessa päässä on nykyaikaiset kaupungit, joissa taksitkin ovat paljon uudempia kuin vaikka Puolassa.
Nojoo, ukkosmyrskyssä avoautoilua, polttavaa hellettä, täysin turha turistilinna, isomahaisia miehiä ja kauniita naisia, kaikenlaista muuta riittäisi mistä kertoilla vaikka kuinka paljon. Ja se että Romanian yleisin poliisiauto on Dacia Logan 75hp moottorilla varustettuna! Kuitenkin viimeistään tunnin päästä meidän tulisi olla tienpäällä, ja tekemistä riittää.
Suuntaamme pohjoiseen, kohti Cotuscaa, jossa meillä on tehtävä. Toivottavasti se onnistuu. Tällä hetkellä yritän tilata romanialaisen maahantuojan kautta osia autoon, tarkoitus on tilata ne Iasin kaupunkiin idässä. Joudumme siis koukkaamaan Moldovassa välissä ja palaamaan Romaniaan, josta jatkamme pikavauhdilla Ukrainaan toivottavasti korjatulla autolla.
Maahantuoja haluaa kuitenkin etumaksun ja se tulisi maksaa postissa ASAP. Saa nähdä onko laittanut tilauksen ilman etumaksua vai ei, koska emme ole isompaan kaupunkiin asti vielä ehtineet. Osat tulevat suoraan USA:sta.
Eli, voimme kaikki hyvin, autokin on ajettavassa kunnossa vielä, ja suuntaamme pohjoiseen, josta koukkaamme Moldovaan muutaman päivän päästä. Täällä sanotaan että Moldovassa meidät ryöstetään tai pahempaa. Samaa sanotaan Suomessa Romaniasta. Jää siis nähtäväksi.
Josko löytäisin muutaman kuvan vielä, vaikka kiire alkaa painaa:
KIIRE, lissää tullee joskus!
maanantai 18. heinäkuuta 2011
Romania!
And here we are.
Ikävä kyllä omaa Romaniaan saapumista leimaa juurkin auton leviäminen, joskin alan päästä siitä nytten ylitse. Huomenna kysyn mahdollisuuksia saada iskunvaimentimet jonnekkin päin itäeurooppaa, jos se ei onnistu niin auto saa luvan kestää reissun. Tänään siirryimme reilun 100km ilman ongelmia, hyväkuntoinen maantie sujuu lähes kuin ennekin mutta tänään 20km huonointa tietä tällä reissulla oli aika tuskallista.
Mutta siis Romaniaan. Tämä on hieno maa, ihmiset ovat jotenkin rentoja, kaikki ovat kovin avuliaita ja kohteliaita. Korjaamon henkilökunta teki todellakin kaikkensa etsiessään superharvinaiseen chevyyn osia, ja aivan vieraat ihmiset kaupungeissa ja katujen varsilla heiluttavat ja huutelevat hymyillen tervehdyksiä. Parasta on ettei täällä ole sellaista yleistä kateutta, me tulemme pieniin kyliin valkoisella amerikkalaisella avoautolla Suomen tunnuksilla, ja tytöt valokuvaavat ahkerasti paikkoja ja ihmisiä, silti rappusilla istuvat mummot, papat ja lapset tervehtivät iloisesti ja heiluttavat perään.
Samoin hevosvankkureilla heinää ja tavaroita kuljettavat ihmiset heiluttavat usein meille, ja autot tööttäävät tai vilkuttavat, ihmiset ovat positiivisia. Ajokulttuuri on rauhallisempaa kuin Puolassa, päätiet ovat hyviä ja toimivat hyvin. Muutenkin tiellä ollaan itäeuroopassa kohteliaita, jos annat tilaa ohittava kiittää hätävilkuilla tai muulla tavalla. Hankalassa risteyksessä etuajo-oikeutettu antaa sinulle tietä, ettei tarvitse koko päivää odottaa. Kerran olimme väärällä kaistalla kaupungissa liikennevaloissa ensimmäisenä jonossa, osoitin viereistä autoa kuljettavalle vanhalle herrasmiehelle hänen autonsa eteen, hän mietti hetken ja nyökkäsi. Valojen vaihduttua hän odotti ja pääsin kiilaamaan jonon eteen ja pääsimme oikealle tielle. Esimerkkejä riittää paljon, ja vuorovaikutus on jatkuvaa tiellä.
Pienissä kylissä poikkeuksetta istuu lähes joka portailla vanhoja pappoja, mummoja tai pieniä lapsia. Kiireettömyys on ilmeistä. Ikinä ennen missään en ole tälläistä nähnyt, tavaroita viedään hevoskärryillä, samalla liikenteessä puikkelehtivat täysperävaunut ja jopa avo lamborghinin olen nähnyt. Romaniassa ihmiset liikkuvat Dacialla, joita onkin joka nurkalla. Myös vanhoja ja vähän uudempia Renaulteja näkyy paljon.
Tällä hetkellä olemme melkein keskellä Romaniaa, edessä häämöttävät jo Karpaatit, saa nähdä miten vajaalla alustalla olevalla avoautolla selviää vuoristosta. Huomenna vierailemme varmaan jossakin linnassa, ja kattoo mitä mukavaa täältä löytyy. Samoin on ohjelmassa osien etsiskely autoon.
Olemme majoittuneena Penzionessa Codlea nimisessä kaupungissa. Majoituksia ei kauheasti ollut joten olemme kahdessa kahden hengen huoneessa, jotka vastaavat Suomalaista normi hotellia. Hintaa tulee vajaa 10e/hlö.
Huomenna tulee kaksi viikkoa reissun päällä. On mennyt todella nopeasti! Kuitenkin vielä neljä viikkoa ennekuin saavumme takaisin Suomeen. Pitkä ja hieno reissu.
Kaikkea on tapahtunut niiiin paljon, että aika hankala yrittää edes pintaraapaisua kokemuksista saada. Laitetaas jotain kuvia taaskin jos vähän reissufiilistä saisi irtoamaan!kuvat on ei missään järjestyksessä
Ikävä kyllä omaa Romaniaan saapumista leimaa juurkin auton leviäminen, joskin alan päästä siitä nytten ylitse. Huomenna kysyn mahdollisuuksia saada iskunvaimentimet jonnekkin päin itäeurooppaa, jos se ei onnistu niin auto saa luvan kestää reissun. Tänään siirryimme reilun 100km ilman ongelmia, hyväkuntoinen maantie sujuu lähes kuin ennekin mutta tänään 20km huonointa tietä tällä reissulla oli aika tuskallista.
Mutta siis Romaniaan. Tämä on hieno maa, ihmiset ovat jotenkin rentoja, kaikki ovat kovin avuliaita ja kohteliaita. Korjaamon henkilökunta teki todellakin kaikkensa etsiessään superharvinaiseen chevyyn osia, ja aivan vieraat ihmiset kaupungeissa ja katujen varsilla heiluttavat ja huutelevat hymyillen tervehdyksiä. Parasta on ettei täällä ole sellaista yleistä kateutta, me tulemme pieniin kyliin valkoisella amerikkalaisella avoautolla Suomen tunnuksilla, ja tytöt valokuvaavat ahkerasti paikkoja ja ihmisiä, silti rappusilla istuvat mummot, papat ja lapset tervehtivät iloisesti ja heiluttavat perään.
Samoin hevosvankkureilla heinää ja tavaroita kuljettavat ihmiset heiluttavat usein meille, ja autot tööttäävät tai vilkuttavat, ihmiset ovat positiivisia. Ajokulttuuri on rauhallisempaa kuin Puolassa, päätiet ovat hyviä ja toimivat hyvin. Muutenkin tiellä ollaan itäeuroopassa kohteliaita, jos annat tilaa ohittava kiittää hätävilkuilla tai muulla tavalla. Hankalassa risteyksessä etuajo-oikeutettu antaa sinulle tietä, ettei tarvitse koko päivää odottaa. Kerran olimme väärällä kaistalla kaupungissa liikennevaloissa ensimmäisenä jonossa, osoitin viereistä autoa kuljettavalle vanhalle herrasmiehelle hänen autonsa eteen, hän mietti hetken ja nyökkäsi. Valojen vaihduttua hän odotti ja pääsin kiilaamaan jonon eteen ja pääsimme oikealle tielle. Esimerkkejä riittää paljon, ja vuorovaikutus on jatkuvaa tiellä.
Pienissä kylissä poikkeuksetta istuu lähes joka portailla vanhoja pappoja, mummoja tai pieniä lapsia. Kiireettömyys on ilmeistä. Ikinä ennen missään en ole tälläistä nähnyt, tavaroita viedään hevoskärryillä, samalla liikenteessä puikkelehtivat täysperävaunut ja jopa avo lamborghinin olen nähnyt. Romaniassa ihmiset liikkuvat Dacialla, joita onkin joka nurkalla. Myös vanhoja ja vähän uudempia Renaulteja näkyy paljon.
Tällä hetkellä olemme melkein keskellä Romaniaa, edessä häämöttävät jo Karpaatit, saa nähdä miten vajaalla alustalla olevalla avoautolla selviää vuoristosta. Huomenna vierailemme varmaan jossakin linnassa, ja kattoo mitä mukavaa täältä löytyy. Samoin on ohjelmassa osien etsiskely autoon.
Olemme majoittuneena Penzionessa Codlea nimisessä kaupungissa. Majoituksia ei kauheasti ollut joten olemme kahdessa kahden hengen huoneessa, jotka vastaavat Suomalaista normi hotellia. Hintaa tulee vajaa 10e/hlö.
Huomenna tulee kaksi viikkoa reissun päällä. On mennyt todella nopeasti! Kuitenkin vielä neljä viikkoa ennekuin saavumme takaisin Suomeen. Pitkä ja hieno reissu.
Kaikkea on tapahtunut niiiin paljon, että aika hankala yrittää edes pintaraapaisua kokemuksista saada. Laitetaas jotain kuvia taaskin jos vähän reissufiilistä saisi irtoamaan!kuvat on ei missään järjestyksessä
Pappa ajaa renkaat soikeana wartburgilla
Lisää psykeelisiä romaniakuvia
Linnan pihalla romania tänään
Linnalta
Linnalta
Pitkä pudotus
Maria, ystävämme joista kerroin, ja kaunis Dacia!
Cowgirl, pärjää nyt tollasten kanssa! :D
lauantai 16. heinäkuuta 2011
Show me your teeth!
Betty on amerikkalainen tyttö, sille ei kelpaa mikä tahansa. Neidin diivaillessa karkaamme sirkukseen (tosin itse olin kaavaillut neitsyiden veressä kylpemistä aivan liian nopeasti ohitetun Unkarin kunniaksi, ja miksei Vlad Tepesinkin hengessä). Sirkus sivisti meitä, kaikki taisivat pitää loppuhuipennusta, auton totaalista paskaksi pistämistä parhaana. Niin, ja tuikattiin se tuleenkin.
Taivas aukeni, valitettavasti vain hyvin kirjaimellisesti. Ryöppyävät portaat saivat Mariankin uhmaamaan kohtaloaan, kamera onneksi tajusi oman parhaansa ja sanoi "NIE". Kuvamateriaalia ei siis ole, mutta ehkä joku meistä oppii piirtämään.
Vesikauhu, vampyyrin purema tai jotain muuta kammottavan väkivaltaista ja ihanaa jäämme kaihoten odottamaan, ellei muuta, niin painumme syömään tai juomaan, tai ehkä istumme hostellissa juomassa kaljaa, tässä tilanteessa kaikki tuntuu hyvältä.
Taivas aukeni, valitettavasti vain hyvin kirjaimellisesti. Ryöppyävät portaat saivat Mariankin uhmaamaan kohtaloaan, kamera onneksi tajusi oman parhaansa ja sanoi "NIE". Kuvamateriaalia ei siis ole, mutta ehkä joku meistä oppii piirtämään.
Vesikauhu, vampyyrin purema tai jotain muuta kammottavan väkivaltaista ja ihanaa jäämme kaihoten odottamaan, ellei muuta, niin painumme syömään tai juomaan, tai ehkä istumme hostellissa juomassa kaljaa, tässä tilanteessa kaikki tuntuu hyvältä.
Problems part 3
pfffff
Eli auton vikalista on rikkinäinen iskari apukuskinpuolella, sekä kuskin puolen alapallonivel hiukan väljä. Auto vietti paikallisella marmoritiskikorjaamolla nosturilla sekä alustatestilaitteilla tunnin, ja muuta vikaa ei siis ole.
Tietysti negatiivinen puoli on se, että osat olisivat täällä aikaisintaan 10 päivän päästä, joka ei käy.
Joten olemme tässä kaupungissa huomiseen, ja jatkamme eteenpäin, kuten suunniteltu.
Apollo 13 selvisi perille kanssa, niillä oli hankalampi tilanne ja pitempi matka. Meillä on vain rikkinäinen iskunvaimennin ;) ja muutama tuhat km. ehkä saamme varaosat esimerkiksi Odessaan, ei olisi niin pitkä matka.
Nyt syömään, ja illalla kaupungille, käydään sirkuksessakin. Ehkä näemme jotain tuttujakin, jokaisella niitä taitaa tässä kaupungissa jo olla!
Signing off.
Eli auton vikalista on rikkinäinen iskari apukuskinpuolella, sekä kuskin puolen alapallonivel hiukan väljä. Auto vietti paikallisella marmoritiskikorjaamolla nosturilla sekä alustatestilaitteilla tunnin, ja muuta vikaa ei siis ole.
Tietysti negatiivinen puoli on se, että osat olisivat täällä aikaisintaan 10 päivän päästä, joka ei käy.
Joten olemme tässä kaupungissa huomiseen, ja jatkamme eteenpäin, kuten suunniteltu.
Apollo 13 selvisi perille kanssa, niillä oli hankalampi tilanne ja pitempi matka. Meillä on vain rikkinäinen iskunvaimennin ;) ja muutama tuhat km. ehkä saamme varaosat esimerkiksi Odessaan, ei olisi niin pitkä matka.
Nyt syömään, ja illalla kaupungille, käydään sirkuksessakin. Ehkä näemme jotain tuttujakin, jokaisella niitä taitaa tässä kaupungissa jo olla!
Signing off.
Ääniä kaupungissa
Me siis kai jäämme tänne viehättävään pikkukaupunkiin asumaan, koska automme on toipilas...
Eilen etsimme yöpaikkaa täältä ja näimme yhden hostellin, jonne menin kyselemään, oisko tilaa. Siinä ovella haisi ihan kuselta, mutta astelin taloon sisälle. Sisällä istui vanha ukko teeveetä katsellen. Totesin hämmentyneenä, että tämä ei vissiin ole hostelli, ja ukko alkoi puhumaan jotakin romaniaksi. Poistuin paikalta. Se oli ollut hostelli ehkä joskus, mutta ei enää.
Mentiin taas yöksi hotelliin (pensioneen). Yritin nukkua, mutta koirat haukkuivat niin kovaa ulkona etten voinut nukkua. Junat huusi ja lisäksi kaupungin ääni soitti sävelmää sekä puhui jotakin. Tarkoitan, että täällä on koko kylän yhteinen kovaääninen, joka toitottaa koko kylälle asioita. Samanlainen oli myös Slovakiassa. Siellä heräsin aamuyhdeksältä koko kylän yhteiseen herätyskelloon eli kovaäänisiin, jotka on kiinnitetty lyhtypylväisiin ja soittavat sävelmää sekä puhuvat slovakiaa. Ihan älytöntä! Myös kukko kiekui. Korvatulpille on käyttöä.
Slovakiassa laitoin pekonia ja munia trangialla. Siinä meni varmaan tunti vähintään. Heitimme 23 kananmunaa puskaan, järjetöntä. Vuoret olivat seinämme, pellonreuna lattiamme ja sinitaivas kattomme. Pojankoltiainen tuli ihmettelemään meitä mopollaan.
Avoautossa ei muuten kannata syödä tommaatteja, tomaatinsiemenet lentävät nimittäin kaikkien päälle!
Nyt on aika mennä korjaamaan autoa.
Eilen etsimme yöpaikkaa täältä ja näimme yhden hostellin, jonne menin kyselemään, oisko tilaa. Siinä ovella haisi ihan kuselta, mutta astelin taloon sisälle. Sisällä istui vanha ukko teeveetä katsellen. Totesin hämmentyneenä, että tämä ei vissiin ole hostelli, ja ukko alkoi puhumaan jotakin romaniaksi. Poistuin paikalta. Se oli ollut hostelli ehkä joskus, mutta ei enää.
Mentiin taas yöksi hotelliin (pensioneen). Yritin nukkua, mutta koirat haukkuivat niin kovaa ulkona etten voinut nukkua. Junat huusi ja lisäksi kaupungin ääni soitti sävelmää sekä puhui jotakin. Tarkoitan, että täällä on koko kylän yhteinen kovaääninen, joka toitottaa koko kylälle asioita. Samanlainen oli myös Slovakiassa. Siellä heräsin aamuyhdeksältä koko kylän yhteiseen herätyskelloon eli kovaäänisiin, jotka on kiinnitetty lyhtypylväisiin ja soittavat sävelmää sekä puhuvat slovakiaa. Ihan älytöntä! Myös kukko kiekui. Korvatulpille on käyttöä.
Slovakiassa laitoin pekonia ja munia trangialla. Siinä meni varmaan tunti vähintään. Heitimme 23 kananmunaa puskaan, järjetöntä. Vuoret olivat seinämme, pellonreuna lattiamme ja sinitaivas kattomme. Pojankoltiainen tuli ihmettelemään meitä mopollaan.
Avoautossa ei muuten kannata syödä tommaatteja, tomaatinsiemenet lentävät nimittäin kaikkien päälle!
Nyt on aika mennä korjaamaan autoa.
Problems, part 2.0
Elikkä, Chevyn apukuskinpuolen etuiskari hajosi, olemme Romaniassa Sighisoara -nimisessä kaupungissa. Parikymmentä kilometriä ennen kaupunkia olimme seikkailemassa sivutiellä, kun iskunvaimennin hajosi.
Saavuimme kaupunkiin joskus kahdeksan aikoihin, ja löysimme hostellin jossa oli tilaa. Saatuamme kamat kasaan menimme Marian kanssa läheisen marketin parkkipaikalle ja tunkkasin auton nurkan ilmaan, iskunvaimennin on täysin löysä ja antaa keskeltä periksi siten että pyörässä on vapaaliikettä.
Maria meni kauppaan ja kysyin huvikseni vieressä autoa puhdistavalta tytöltä osaisiko hän kertoa mistä saisin mahdollisesti varaosia. Yllättäen hän ei puhunut juurikaan englantia, mutta ymmärsi että auton jousituksessa on vikaa. Hän pyysi odottamaan hetken ja tuli pian keski-ikäisen, lupsakan miehen kanssa takaisin. Kielimuurista huolimatta hän ymmärsi että vika on jousituksessa ja lähti käymään jossain. Hetken päästä hän saapui tunkki mukanaan ja tunkkasi auton nurkan uudestaan ilmaan. Hänen mukanaan ollut pieni tyttö osoitti polveani jossa oli likaa ja puhui romaniaksi jotain, todella hellyttävä pieni ihminen. Hän puhui koko ajan ja oli mukana. Auttamaan tullut mies katosi taas ja saapui mukanaan rautakanki, jolla väänsi jousikuppia ylemmäs, käyttäen rengasta tukipisteenä. En keksi muuta ideaa kuin jäykistää jousta, jolloin iskunvaimentimen rooli vähenee?
Maria saapui kaupasta ja oli ihmeissään, kun joku vieras mies korjasi rautakangilla chevyä, ja auton ympärillä parveili lapsia ja nuoria. Pian kuitenkin pikku tyttö ystävystyi hänen kanssaan ja keskustelin miehen kanssa korjauspaikasta. Mies näytti nopeusmittarin 90mph kohtaa, ja viestitti että alle sen olisi turvallista ajaa. Tarkoitti varmaankin 90kmh kuitenkin :D
Paikalle pölähti myös tuunattun Dacia, Romania on täynnä Dacioita. Saimme monta hienoa kuvaa Daciasta ja paikallisista avuliaista ihmisistä.
Söimme ja lähdimme Auroran ja Marian kanssa vielä kaupungille kävelemään, kävelimme marketin ohi ja kas, avulias mies lapsineen oli siellä vielä. Jutustelimme kaikkea, ja hänen lapsensa nauttivat saada olla valokuvattavina. Mies antoi osoitteensa, johon kuvat saisi lähettää, mutta toivomme voivamme kehittää ne täällä ja toimittaa ne heille henkilökohtaisesti. Todella mukavia ihmisiä, ja yhteistä kieltä ei juurikaan ole. Silti vuorovaikutus oli helppoa, ja tietyt ennakkoluuloni Romaniaa kohtaan kokivat aika kuolettavan kolauksen tänään.
Toivon näkeväni uudet tuttavamme vielä, ja että saisimme varaosat autoon jollain keinolla. Auto on ajokunnossa mutta korjattava pikimmiten. Olemme siis Romaniassa, ja auto on osittain rampa. Kuitenkin, ilman tuota onnettonta tapahtumaa tuskin olisimme koskaan tutustuneet näihin hienoihin ihmisiin. Kaikella on tarkoituksensa. Aikataulussamme on onneksi varaa, ja pieni paikallaan olo ei olisi tosiaankaan edes pahitteeksi. Eli ei ole tietoa milloin pääsemme jatkamaan matkaa pitemmälle, jotain selviää huomenna ja viimeistään maanantaina enemmän.
Hmm.. gonna be interesting. nyt suihkuun ja nukkumaan, kuvia tulee joskus ja huomenna pitää herätä aikaisin jos vaikka joku varaosaliike olisi auki!
Saavuimme kaupunkiin joskus kahdeksan aikoihin, ja löysimme hostellin jossa oli tilaa. Saatuamme kamat kasaan menimme Marian kanssa läheisen marketin parkkipaikalle ja tunkkasin auton nurkan ilmaan, iskunvaimennin on täysin löysä ja antaa keskeltä periksi siten että pyörässä on vapaaliikettä.
Maria meni kauppaan ja kysyin huvikseni vieressä autoa puhdistavalta tytöltä osaisiko hän kertoa mistä saisin mahdollisesti varaosia. Yllättäen hän ei puhunut juurikaan englantia, mutta ymmärsi että auton jousituksessa on vikaa. Hän pyysi odottamaan hetken ja tuli pian keski-ikäisen, lupsakan miehen kanssa takaisin. Kielimuurista huolimatta hän ymmärsi että vika on jousituksessa ja lähti käymään jossain. Hetken päästä hän saapui tunkki mukanaan ja tunkkasi auton nurkan uudestaan ilmaan. Hänen mukanaan ollut pieni tyttö osoitti polveani jossa oli likaa ja puhui romaniaksi jotain, todella hellyttävä pieni ihminen. Hän puhui koko ajan ja oli mukana. Auttamaan tullut mies katosi taas ja saapui mukanaan rautakanki, jolla väänsi jousikuppia ylemmäs, käyttäen rengasta tukipisteenä. En keksi muuta ideaa kuin jäykistää jousta, jolloin iskunvaimentimen rooli vähenee?
Maria saapui kaupasta ja oli ihmeissään, kun joku vieras mies korjasi rautakangilla chevyä, ja auton ympärillä parveili lapsia ja nuoria. Pian kuitenkin pikku tyttö ystävystyi hänen kanssaan ja keskustelin miehen kanssa korjauspaikasta. Mies näytti nopeusmittarin 90mph kohtaa, ja viestitti että alle sen olisi turvallista ajaa. Tarkoitti varmaankin 90kmh kuitenkin :D
Paikalle pölähti myös tuunattun Dacia, Romania on täynnä Dacioita. Saimme monta hienoa kuvaa Daciasta ja paikallisista avuliaista ihmisistä.
Söimme ja lähdimme Auroran ja Marian kanssa vielä kaupungille kävelemään, kävelimme marketin ohi ja kas, avulias mies lapsineen oli siellä vielä. Jutustelimme kaikkea, ja hänen lapsensa nauttivat saada olla valokuvattavina. Mies antoi osoitteensa, johon kuvat saisi lähettää, mutta toivomme voivamme kehittää ne täällä ja toimittaa ne heille henkilökohtaisesti. Todella mukavia ihmisiä, ja yhteistä kieltä ei juurikaan ole. Silti vuorovaikutus oli helppoa, ja tietyt ennakkoluuloni Romaniaa kohtaan kokivat aika kuolettavan kolauksen tänään.
Toivon näkeväni uudet tuttavamme vielä, ja että saisimme varaosat autoon jollain keinolla. Auto on ajokunnossa mutta korjattava pikimmiten. Olemme siis Romaniassa, ja auto on osittain rampa. Kuitenkin, ilman tuota onnettonta tapahtumaa tuskin olisimme koskaan tutustuneet näihin hienoihin ihmisiin. Kaikella on tarkoituksensa. Aikataulussamme on onneksi varaa, ja pieni paikallaan olo ei olisi tosiaankaan edes pahitteeksi. Eli ei ole tietoa milloin pääsemme jatkamaan matkaa pitemmälle, jotain selviää huomenna ja viimeistään maanantaina enemmän.
Hmm.. gonna be interesting. nyt suihkuun ja nukkumaan, kuvia tulee joskus ja huomenna pitää herätä aikaisin jos vaikka joku varaosaliike olisi auki!
perjantai 15. heinäkuuta 2011
Itäinfektio!!
Sensualna Europa, mustalaisleiri muuttaa Slovakiaan ja diskoautolla taivaaseen... Ukraina, kuuntele, on parempi olla sen arvoinen, että kannatti lähteä Krakovasta. Ja tämä koskee myös Romaniaa, Moldovaa unohtamatta. Iskekää sitä mamaligaa tähän ja laittakaa nyt vihdoin se Bela Bartok soimaan. Paschalis ei hengaa täällä, mutta ei sen niin väliksikään, se tuikattaisiin vain tuleen kuitenkin kuin rippituoli "Norjassa".
torstai 14. heinäkuuta 2011
Vuoria nuolia huolia nuoria kuoria ja Slovakia-Unkari fastlane
Unkari.
Eilen saavuimme Slovakiaan joskus klo 17 jälkeen, ajelimme Zakopanesta alaspäin vuoristoisissa maisemissa, aivan upeaa!!
Korkeimmillaan navi näytti 1150m merenpinnasta, pudotusta muutamaan minuuttiin saattoi tulla 300-400m. Maisemat todellakin olivat upeita, joka suuntaan. Heti Slovakian puolella meitä vastassa oli muutamia idyllisiä pikkukyliä, joissa myöskin Zimmer Frei kyltit osassa taloista löytyivät. Jatkoimme kuitenkin eteenpäin aikeenamme löytää samanlainen kylä hiukan kauempaa. Ikävä kyllä jo muutaman kymmenen kilometrin jälkeen alkoivat loputtomat "alppikylät" hiihtohisseineen ja talvituristikeskuksineen. Koska oma työ sijoittuu aikalailla samoihin kuvioihin eivät mokomat massiiviset turistirysät aiheuttaneet mitenkään positiivisia tuntemuksia ylikalliine hotelleineen ja ravintoloineen.
Muutaman tuollaisen turistikeskuksen ohitettuamme aloimme olla aika väsyneitä ja menimme kysymään turisti-infosta edullista majoitusta. Neiti tarjosi 20e/hlö/yö, mutta sanoi läheltä löytyvän edullisempaa. Niimpä jätimme hotellin ja löysimme läheltä mukavan kotimajoituksen, eli käytännössä omakotitalon puolikkaan jossa meille kaksi huonetta ja kaksi kylpyhuonetta, 12e/hlö. Autokin sai olla aidatulla pihamaalla. Itse asiassa se on aina ollut aidatulla pihalla tai parkkipaikalla Gdanskia lukuunottamatta!
Majoitus oli siisti, ja emäntänä todella mukava vanha rouva, joka pesi pyykkimmekin viiden euron korvausta vastaan. Seuraavana aamuna jouduimme lähtemään hiukan ennen aikojamme koska check out oli jo 11.00 (täällä yleistä että joko 10.00 tai 11.00) ja vaatteetkin olivat hiukan märkiä. Leiriydyimme läheiselle kukkulalle ja laitoimme autosta maahan pyykkinarut, tytöt tekivät maukkaan aamupalan kananmunista, sämpylöistä sekä lihasta trangialla. Sillä pärjäsimmekin tänne 21.30 asti. Leirimme herätti mielenkiintoa, uteliaita kävi katselemassa pariinkin otteeseen.
Tästä selvittyämme lähdimme siirtymään kohti Unkaria, matka etenikin hienosti kun kukaan ei osannut enää kieltä, mutta muutaman lenkin kautta osauduimme oikealle tielle ja hetkessä olimmekin jo Unkarin rajalla, kellon ollessa hiukan yli viisi iltapäivällä.
Maisemat olivat vähintäänkin upeita, Unkari on hienompi paikka kuin uskoisi. Sää on ollut koko päivän KUUMA, ja sekä allekirjoittaneella että Raisalla on reissun ensimmäiset palovammat tältä päivältä. Aurinko on porottanut todella kuumasti ja aurinkorasvaa on mennyt paljon.
Tiet Unkarissa olivat uskomattoman kiemuraisia, serpentiinitie on todella kevyt käsite. Hurjia mutkia ja kovia pudotuksia, eikä teissä ollut kaiteita. Mutta upeita näköaloja!
Pian nälkä, helle ja ajomatka alkoi tuntua, ja aloimme etsiä majoitusta. Ajoimme pari pikku kaupunkia, ja lopulta päädyimme isompaan kaupunkiin, miloc jotain.. josta löysimme kevyen etsimisen jälkeen sekä pankkiautomaatin että majoituksen kivassa majatalossa. Meillä on kaksi huonetta molemmat kylpyhuoneilla, tämä komeus yhdeksi yöksi maksoi vain 14000 forinttia tjsp, joka euroissa tekee siis noin 43 euroa. Syömässä kävimme paikallisessa Murphys -ravintolassa, joka oli irlantilaispainotteinen. Erittäin hyvät ruuat juomineen sekä jälkiruokineen taisivat tehdä noin 16000f, allekirjoittanut otti mm. pekoniin käärityn pihvin, joka oli oikeasti hyvä valinta!
Nyt siis nukkumaan, ja huomenna olemmekin Romaniassa, jossa tarkoitus viettää enempi aikaa, ylittää karpaatit, transylvania ja tietenkin käydä Cotuscassa, josta lisää aikanaan!!
Hiukan reissutunnelmaa kuvista, muistakaa lukea Marian blogia linkki löytyy sivun reunasta!
Leiri, pyykinkuivatusta ja aamupalankokkausta
Jatkuu
Ja vielä...
Majoituksen pihalla, Slovakia
Jossain Slovakiassa
Unkarissa syömässä, vähän aikaa sitten. Budjettimatkailu, mitä häh!?
Huomenna Romaniaan ja kohti uusia seikkailuja!
Eilen saavuimme Slovakiaan joskus klo 17 jälkeen, ajelimme Zakopanesta alaspäin vuoristoisissa maisemissa, aivan upeaa!!
Korkeimmillaan navi näytti 1150m merenpinnasta, pudotusta muutamaan minuuttiin saattoi tulla 300-400m. Maisemat todellakin olivat upeita, joka suuntaan. Heti Slovakian puolella meitä vastassa oli muutamia idyllisiä pikkukyliä, joissa myöskin Zimmer Frei kyltit osassa taloista löytyivät. Jatkoimme kuitenkin eteenpäin aikeenamme löytää samanlainen kylä hiukan kauempaa. Ikävä kyllä jo muutaman kymmenen kilometrin jälkeen alkoivat loputtomat "alppikylät" hiihtohisseineen ja talvituristikeskuksineen. Koska oma työ sijoittuu aikalailla samoihin kuvioihin eivät mokomat massiiviset turistirysät aiheuttaneet mitenkään positiivisia tuntemuksia ylikalliine hotelleineen ja ravintoloineen.
Muutaman tuollaisen turistikeskuksen ohitettuamme aloimme olla aika väsyneitä ja menimme kysymään turisti-infosta edullista majoitusta. Neiti tarjosi 20e/hlö/yö, mutta sanoi läheltä löytyvän edullisempaa. Niimpä jätimme hotellin ja löysimme läheltä mukavan kotimajoituksen, eli käytännössä omakotitalon puolikkaan jossa meille kaksi huonetta ja kaksi kylpyhuonetta, 12e/hlö. Autokin sai olla aidatulla pihamaalla. Itse asiassa se on aina ollut aidatulla pihalla tai parkkipaikalla Gdanskia lukuunottamatta!
Majoitus oli siisti, ja emäntänä todella mukava vanha rouva, joka pesi pyykkimmekin viiden euron korvausta vastaan. Seuraavana aamuna jouduimme lähtemään hiukan ennen aikojamme koska check out oli jo 11.00 (täällä yleistä että joko 10.00 tai 11.00) ja vaatteetkin olivat hiukan märkiä. Leiriydyimme läheiselle kukkulalle ja laitoimme autosta maahan pyykkinarut, tytöt tekivät maukkaan aamupalan kananmunista, sämpylöistä sekä lihasta trangialla. Sillä pärjäsimmekin tänne 21.30 asti. Leirimme herätti mielenkiintoa, uteliaita kävi katselemassa pariinkin otteeseen.
Tästä selvittyämme lähdimme siirtymään kohti Unkaria, matka etenikin hienosti kun kukaan ei osannut enää kieltä, mutta muutaman lenkin kautta osauduimme oikealle tielle ja hetkessä olimmekin jo Unkarin rajalla, kellon ollessa hiukan yli viisi iltapäivällä.
Maisemat olivat vähintäänkin upeita, Unkari on hienompi paikka kuin uskoisi. Sää on ollut koko päivän KUUMA, ja sekä allekirjoittaneella että Raisalla on reissun ensimmäiset palovammat tältä päivältä. Aurinko on porottanut todella kuumasti ja aurinkorasvaa on mennyt paljon.
Tiet Unkarissa olivat uskomattoman kiemuraisia, serpentiinitie on todella kevyt käsite. Hurjia mutkia ja kovia pudotuksia, eikä teissä ollut kaiteita. Mutta upeita näköaloja!
Pian nälkä, helle ja ajomatka alkoi tuntua, ja aloimme etsiä majoitusta. Ajoimme pari pikku kaupunkia, ja lopulta päädyimme isompaan kaupunkiin, miloc jotain.. josta löysimme kevyen etsimisen jälkeen sekä pankkiautomaatin että majoituksen kivassa majatalossa. Meillä on kaksi huonetta molemmat kylpyhuoneilla, tämä komeus yhdeksi yöksi maksoi vain 14000 forinttia tjsp, joka euroissa tekee siis noin 43 euroa. Syömässä kävimme paikallisessa Murphys -ravintolassa, joka oli irlantilaispainotteinen. Erittäin hyvät ruuat juomineen sekä jälkiruokineen taisivat tehdä noin 16000f, allekirjoittanut otti mm. pekoniin käärityn pihvin, joka oli oikeasti hyvä valinta!
Nyt siis nukkumaan, ja huomenna olemmekin Romaniassa, jossa tarkoitus viettää enempi aikaa, ylittää karpaatit, transylvania ja tietenkin käydä Cotuscassa, josta lisää aikanaan!!
Hiukan reissutunnelmaa kuvista, muistakaa lukea Marian blogia linkki löytyy sivun reunasta!
Huomenna Romaniaan ja kohti uusia seikkailuja!
tiistai 12. heinäkuuta 2011
Auschwitzia
Eilen siis lähdimme Krakovasta, ja suuntasimme kohti Auschwitzia. Krakovasta jäi ihan positiivinen kuva ja varmaan jokainen meistä jossain vaiheessa tulee ainakin käymään siellä uudestaan. Samoin hostelli oli todella mukava ja rauhallinen, kaikki tervehtivät toisiaan ja kiittivät pienimmästäkin asiasta. Tähän mennessä olemme majoittuneet yhden yön motellissa Liettuassa, kaksi yötä couchsurfaamassa Gdanskissa, yksi yö majatalossa kylässä jonka nimeä en muista ja sitten kaksi yötä hostellissa Krakovassa. Ja siis tänään heräsimme Oswiemcin kaupungista hotellista. Majoitukset ovat tainneet kaikki CS majoitusta lukuunottamatta sattua skaalaan 10-15e/hlö/yö. Tänä iltana olisi tarkoitus olla Slovakian puolella. On hauskaa ettei tiedä ollenkaan missä nukkuu seuraavan yönsä, eikä tässä vaiheessa ihan varmasti missä maassakaan :)
Siirtymä jäi eilen säälittäväksi 70km tjsp, lähdimme puolenpäivän jälkeen Krakovasta ja ajoimme suoraan Auschwitziin. Keskitys/tuhontaleirit olivat oikeastaan juuri sitä mitä odotinkin, eivät yllättäneet suuntaan eikä toiseen. Tavallaan, jokaisen tulisi käydä siellä ja ymmärtää mihin ihminen pystyy ja mitä vastaan on taisteltava. Tavallaan taas siellä ei ole mitään näkemistä. Mutta kannattaa siis käydä. Aikaa meillä taisi mennä n. klo 15.00-18.30, eli siinäpä se päivä menikin. Kiertelimme kukin omaa tahtiamme mitä halusimme, ja meillä ei ollut minkäänlaista opastusta. Jos englanti taittuu luettuna niin en itse ainakaan opasta ottaisi. Jännittävää oli suomalaistan suuri määrä, ensimmäistä kertaa kuuli reissun aikana suomen kieltä tallinnan laivan jälkeen! Parkkialueelle sattui juuri saapuessamme olemaan kahdella pakettiautolla pari suomalaista perhettä, ja he tervehtivät iloisesti tunnistettuaan avoauton suomalaiset tunnukset.
Olimme Marian kanssa Auschwitz II Birkenau alueella ja aivan toisessa päässä kun alkoi sataa kaatamalla vettä. Vaatteet likomärkinä otimme auton ja etsimme muut. Jostain syystä koko päivä oli niin rasittava ettemme tehneet muuta kuin kävimme syömässä ja etsimme ensimmäisen hotellin johon menimme yöksi.
Eilen vielä oli kauheasti ideoita mitä kirjoittaa muttei jaksanut. Nyt ei irtoa ja alammekin valmistautua siirtymään jonnekkin, meillä ei ole aavistustakaan mihin suuntaan lähdemme. Karttakirjastamme yllättäen puuttuu Slovakiasta alkaen kaikki maat meidän reitiltämme eteenpäin, joten tarvitsemme kartan ensimmäiseksi. Samoin meidän on pakko löytää pesukone tai suoriutua pyykkäämisestä jollain tavalla, koska vaatteet loppuvat.
Jätämme siis Puolan tavallaan haikein mielin, joku enemmän joku vähemmän, jokainen jonkin verran. Tässä maassa voisi kierrellä kauemminkin! Mutta nyt siis suuntima kohti oudompia alueita ja paikkoja joissa kukaan ei ymmärrä mitään meidän puhumaamme kieltä. Ja etenkin muuttuu entistä epätodennäköisemmäksi että kukaan olisi Suomesta tai puhuisi suomea!
Alla hiukan kuvia reissusta, vanhempia ja uudempia nyt kun sain datakaapelin!
@90mph?
@90mph?
@90mph?
Reissusta, ruokatauko
Jossakin
Linna kylässä jossa yövyimme
Kaupassa
Random WTF!
BANNAANEJA, NISKATYYNY, KARTTA JA RINTALIIVIT, mikä ei kuulu joukkoon!?
Sunnuntai-aamu krakovassa klo 14.00
Sunnuntai-aamu krakovassa klo 4.00
Siirtymä jäi eilen säälittäväksi 70km tjsp, lähdimme puolenpäivän jälkeen Krakovasta ja ajoimme suoraan Auschwitziin. Keskitys/tuhontaleirit olivat oikeastaan juuri sitä mitä odotinkin, eivät yllättäneet suuntaan eikä toiseen. Tavallaan, jokaisen tulisi käydä siellä ja ymmärtää mihin ihminen pystyy ja mitä vastaan on taisteltava. Tavallaan taas siellä ei ole mitään näkemistä. Mutta kannattaa siis käydä. Aikaa meillä taisi mennä n. klo 15.00-18.30, eli siinäpä se päivä menikin. Kiertelimme kukin omaa tahtiamme mitä halusimme, ja meillä ei ollut minkäänlaista opastusta. Jos englanti taittuu luettuna niin en itse ainakaan opasta ottaisi. Jännittävää oli suomalaistan suuri määrä, ensimmäistä kertaa kuuli reissun aikana suomen kieltä tallinnan laivan jälkeen! Parkkialueelle sattui juuri saapuessamme olemaan kahdella pakettiautolla pari suomalaista perhettä, ja he tervehtivät iloisesti tunnistettuaan avoauton suomalaiset tunnukset.
Olimme Marian kanssa Auschwitz II Birkenau alueella ja aivan toisessa päässä kun alkoi sataa kaatamalla vettä. Vaatteet likomärkinä otimme auton ja etsimme muut. Jostain syystä koko päivä oli niin rasittava ettemme tehneet muuta kuin kävimme syömässä ja etsimme ensimmäisen hotellin johon menimme yöksi.
Eilen vielä oli kauheasti ideoita mitä kirjoittaa muttei jaksanut. Nyt ei irtoa ja alammekin valmistautua siirtymään jonnekkin, meillä ei ole aavistustakaan mihin suuntaan lähdemme. Karttakirjastamme yllättäen puuttuu Slovakiasta alkaen kaikki maat meidän reitiltämme eteenpäin, joten tarvitsemme kartan ensimmäiseksi. Samoin meidän on pakko löytää pesukone tai suoriutua pyykkäämisestä jollain tavalla, koska vaatteet loppuvat.
Jätämme siis Puolan tavallaan haikein mielin, joku enemmän joku vähemmän, jokainen jonkin verran. Tässä maassa voisi kierrellä kauemminkin! Mutta nyt siis suuntima kohti oudompia alueita ja paikkoja joissa kukaan ei ymmärrä mitään meidän puhumaamme kieltä. Ja etenkin muuttuu entistä epätodennäköisemmäksi että kukaan olisi Suomesta tai puhuisi suomea!
Alla hiukan kuvia reissusta, vanhempia ja uudempia nyt kun sain datakaapelin!
sunnuntai 10. heinäkuuta 2011
Straz Mjieska
Krakova.
Todella paljon matkalaisia, kaunis kaupunki ja keli on ollut mahtava (+30 koko ajan). Olemme majoittuneita hostellissa kuuden hengen dormissa, ja tänään saimme kaksi kämppistä. Tämä voi äkkinäisestä kuulostaa ihan hienolta mutta joudun majoittumaan viiden nuoren naisen kanssa kymmenen neliön huoneessa. Eli ei ole helppoa minullakaan!
Auto löysi maksullisen parkkipaikan pienen matkan päästä ja on pärjännyt hyvin, yhtään hälytystä ei ole tullut koko reissun aikana. Ajokulttuuri on muuten Krakovassa merkittävästi erilainen esimerkiksi Gdanskiin verrattuna, täällä noudatetaan melkein nopeusrajoituksia sekä myös muita liikennesääntöjä. Samoin poliiseja näkyy todella paljon katukuvassa.
Eilen saavuimme siis Krakovaan ja löysimme majoituksen sekä itsellemme että autolle. Pian sen jälkeen Aurora tapasi vanhan ystävänsä ja heillä ilta sujuikin rattoisasti. Oikeastaan nyt on ensimmäinen kerta reissun aikana kun olemme olleet tavallaan jokainen missä sattuu, ja sen on hyväkin. Ilta sujui mukavasti syötyämme ja pari Tatraa nauttien. Lähdimme liikenteeseen kävellen, miuhaillen ympäri kaupunkia varmaan kolme varttia. Vaikkakin kaupunki on kaunis myös yöllä, hiostavan kuuma ilma ei minua ainakaan innostanut kävelemään. Hevipaikan kautta taksia käyttäen menimme takaisin keskustaan ja jonkinlaiseen rock/alternative baariin. Aurora häipyi ystävänsä kanssa omille teilleen ja Raisa lähti hostellille, joten jäimme Marian kanssa paikallisten ihmisten seuraan. Baaritiskillä tutustuimme miesporukkaan joka oli juhlimassa yhdelle heistä syntynyttä lasta. Juttua riitti Suomesta, Puolasta ja jopa PERKELE oli tuttu sana, yksi heistä oli nähnyt Rare Exportin. Tiskillä jutustelin myös paikallisen nuoren naisen kanssa, joka tunsi kaikki baarin työntekijät ja kumosimme liian monta kirsikkapaukkua, tämän päivän olotilasta päätellen. Marian kanssa jatkoimme siis paikallisessa menomestassa aina aamuneljään, josta seurauksena minulle eeppinen krapula. Kuitenkin, oli todella hienoa olla Krakovan yössä ja heittää vaan juttua paikallisten kanssa, kiehtovaa!
Tänään eilisestä selviydyttäni lähdin kaupungille, missä tytöt jo olivat hengailleet jonkin aikaa. Lepäillessä meni oikeastaan neljään asti iltapäivällä. Ajelin tunnin-pari ilman päämäärää ympäri Krakovaa, kaupunki on todella kaunis. Tämän jälkeen lähdin metsästämään matkaseuralaisiani. Tytöt olivat torilla, ja typerien opasteiden takia ajelinkin sitten keskelle Krakovan toria avoautolla. Kieltämättä se oli hiukan erikoista, kaartaa paikallisen terassin eteen ja taisihan se hiukan tyttöjä sekä muita asiakkaitakin hymyilyttää, muttei pamppuvöisiä parkkipirkkoja! Seurauksena upeista kuvista ja unohtumattomasta kokemuksesta tuli kolminumeroinen sakkolappu, jossa onneksi valuuttu on sloteja ;) Mutta, ihan jokainen ei ole Krakovan torille ajanut avoautolla!
Viimeinen ilta Krakovassa, huomenna yritetään mennä auschwitzin kautta alaspäin, meiltä loppuu Puola kesken! Eli huomenna tai ylihuomenna kohti tuntematonta ja taas rajan yli. Tällä kertaa Auroran puolankielentaidosta ei ole yhtä merkittävää apua, mutta toisaalta onhan se kiehtovaa olla vieraassa maassa ilman yhteistä kieltä.
Vielä löytyi Latviasta kuva, jossa avoauto ja hävittäjiä. Tämä on viimeinen.
Krakovan tori, ja avochevy.
Problem, officer??
Ei vieläkään olla oltu edes viikkoa reissussa. Tuntuu kuin olisi jo kuukausi takana. Mahtavaa!!! Nyt, Krakova kuittaa ja vaikenee, mutta vain hetkeksi!
Todella paljon matkalaisia, kaunis kaupunki ja keli on ollut mahtava (+30 koko ajan). Olemme majoittuneita hostellissa kuuden hengen dormissa, ja tänään saimme kaksi kämppistä. Tämä voi äkkinäisestä kuulostaa ihan hienolta mutta joudun majoittumaan viiden nuoren naisen kanssa kymmenen neliön huoneessa. Eli ei ole helppoa minullakaan!
Auto löysi maksullisen parkkipaikan pienen matkan päästä ja on pärjännyt hyvin, yhtään hälytystä ei ole tullut koko reissun aikana. Ajokulttuuri on muuten Krakovassa merkittävästi erilainen esimerkiksi Gdanskiin verrattuna, täällä noudatetaan melkein nopeusrajoituksia sekä myös muita liikennesääntöjä. Samoin poliiseja näkyy todella paljon katukuvassa.
Eilen saavuimme siis Krakovaan ja löysimme majoituksen sekä itsellemme että autolle. Pian sen jälkeen Aurora tapasi vanhan ystävänsä ja heillä ilta sujuikin rattoisasti. Oikeastaan nyt on ensimmäinen kerta reissun aikana kun olemme olleet tavallaan jokainen missä sattuu, ja sen on hyväkin. Ilta sujui mukavasti syötyämme ja pari Tatraa nauttien. Lähdimme liikenteeseen kävellen, miuhaillen ympäri kaupunkia varmaan kolme varttia. Vaikkakin kaupunki on kaunis myös yöllä, hiostavan kuuma ilma ei minua ainakaan innostanut kävelemään. Hevipaikan kautta taksia käyttäen menimme takaisin keskustaan ja jonkinlaiseen rock/alternative baariin. Aurora häipyi ystävänsä kanssa omille teilleen ja Raisa lähti hostellille, joten jäimme Marian kanssa paikallisten ihmisten seuraan. Baaritiskillä tutustuimme miesporukkaan joka oli juhlimassa yhdelle heistä syntynyttä lasta. Juttua riitti Suomesta, Puolasta ja jopa PERKELE oli tuttu sana, yksi heistä oli nähnyt Rare Exportin. Tiskillä jutustelin myös paikallisen nuoren naisen kanssa, joka tunsi kaikki baarin työntekijät ja kumosimme liian monta kirsikkapaukkua, tämän päivän olotilasta päätellen. Marian kanssa jatkoimme siis paikallisessa menomestassa aina aamuneljään, josta seurauksena minulle eeppinen krapula. Kuitenkin, oli todella hienoa olla Krakovan yössä ja heittää vaan juttua paikallisten kanssa, kiehtovaa!
Tänään eilisestä selviydyttäni lähdin kaupungille, missä tytöt jo olivat hengailleet jonkin aikaa. Lepäillessä meni oikeastaan neljään asti iltapäivällä. Ajelin tunnin-pari ilman päämäärää ympäri Krakovaa, kaupunki on todella kaunis. Tämän jälkeen lähdin metsästämään matkaseuralaisiani. Tytöt olivat torilla, ja typerien opasteiden takia ajelinkin sitten keskelle Krakovan toria avoautolla. Kieltämättä se oli hiukan erikoista, kaartaa paikallisen terassin eteen ja taisihan se hiukan tyttöjä sekä muita asiakkaitakin hymyilyttää, muttei pamppuvöisiä parkkipirkkoja! Seurauksena upeista kuvista ja unohtumattomasta kokemuksesta tuli kolminumeroinen sakkolappu, jossa onneksi valuuttu on sloteja ;) Mutta, ihan jokainen ei ole Krakovan torille ajanut avoautolla!
Viimeinen ilta Krakovassa, huomenna yritetään mennä auschwitzin kautta alaspäin, meiltä loppuu Puola kesken! Eli huomenna tai ylihuomenna kohti tuntematonta ja taas rajan yli. Tällä kertaa Auroran puolankielentaidosta ei ole yhtä merkittävää apua, mutta toisaalta onhan se kiehtovaa olla vieraassa maassa ilman yhteistä kieltä.
Ei vieläkään olla oltu edes viikkoa reissussa. Tuntuu kuin olisi jo kuukausi takana. Mahtavaa!!! Nyt, Krakova kuittaa ja vaikenee, mutta vain hetkeksi!
lauantai 9. heinäkuuta 2011
Tuntematon kylä
"Aurora, me ajetaan Puolassa avoautolla ja sä vaan luet kirjaa!" sanoi Jarmo Auroralle.
"Välil pitää lukeeki!"
Välil pitää myös malttaa laskee katse maisemista ja kirjoittaa! Tääl mä istun Puolassa avoautossa ja kirjotan läppärillä! LUXUSTA! Viel kolme viikkoa sitten en tiennyt mitään tästä kaikesta!! En viihdyttävästä matkaseurasta, en valkoisesta chevroletista, en hiuksia piiskovasta viimasta, en pienistä Puolalaisista kylistä enkä KaZanTip-festareista, joka on meidän kaukaisin päämäärämme. Hulluuuu!!! Ei sitä kyl ikinä tiedä, mitä tapahtuu elämässä.
Jea, no eilen ajeltiin Gdanskista etelään mutkaisia pikkuteitä viehättävien pikkukylien läpi. Pysähdyttiin kuvaamaan pikkupoikia, jotka onki ja pelas palloo. He huusivat meille: "halo, halo" ja "what's your name?" He olivat onkineet pikkukaloja ja heidän puolanpalpatuksesta tunnistin lähinnä yhden sanan "kurva". Ei noin pienet sais kiroilla! He pyysivät Auroralta tupakkaa ja halusivat tulla meidän avoautoon kyytiin. Oltais viety heidät pienelle kyytiajelulle, mutta he tulivatkin katumapäälle. Vilkutettiin, ja he olivat kovin söpöjä, ja mulla tuli mieleen pikkuveljeni kotosuomessa; kenties hänkin onkii paraikaa kesämökillämme..
"Uus liikennemerkki," huomasi Maria "Siin oli sellanen, että auto törmää ihmiseen". Eli "varokaa Kamikaze-ajelijoita" tulkitsi Jarmo. Totta, tääl on ihan hulluja liikennemerkkejä. Ja kaikki liikennemerkit on muutenkin paljon hauskempia kuin suomessa. Esim. yhdessä lapsi syö jättimäistä tikkukaramellia. Toisessa kerrotaan kuinka monta ihmistä kyseisellä tiellä on kuollut ja kuinka monta loukkaantunut! Lisäksi monet liikennemerkit välkkyvät, diskolbilemerkkejä otaksun.
Sit, tääl on ihan mahtavii bussipysäkeitä: pinkkejä, keltasia, mintunvihreitä, punasia, sinisiä. Maria sanoikin, että se tulee tänne viel joskus valokuvaamaan pelkästään bussipysäkkejä ja tekee sit sellasen bussipysäkkikirjan. Kannatan!
Itse tuun tänne viel joskus kuvaamaan nuo kaikki niin kiehtovat, hylätyt autiotalot, autiotehtaat ynnä autiokartanot. Huh, mun sydän pysähtyy, kun niitä vilahtelee täällä joka kylässä ja haluisin mennä tutkimaan jokaisen. Tähän mennessä karmivin fiilis mulla tuli eräässä autiotalossa Gdanskissa. Se oli kartanomainen talo keskellä kaupunkia. Talossa oli puinen ovi, jossa oli pieni aukko ja siitä ryömin taloon. Heti ekana siinä odotti hullu parin metrin pudotus vesialtaaseen!! Koko talon pohja oli täynnä vesialtaita, joiden välissä kulki betonireittejä ja -pylväitä. Peremmällä kutsui valkoiset portaat, jotka johti kartanon moniin kyläkerroksiin. Mut mua alkoi karmia ja kiehtoa, mutta Jarmo sanoi, ettet varmana mene sinne, joten en sitten yksin uskaltanut mennä.....!
Eilen oli mahtavaa lukea karttaa, eksyä, etsiä vessa, joka haisi niin pahalle, ettei menty sinne, pysähtyä syömään sämpylöitä ja pannaaneja (savoa, =banaaneja :D) lannalta lemuavaan pellonreunaan, käydä pissalla puskassa ja ajaa tuhatta ja sataa pikkuteitä! Wrummm ajoin kunnes näin autiokartanon ja juoksin sinne. Aurora poltti tupakkia, Maria soitti huuliharppua ja Jarmo otti kuvia Bettystämme (automme nimi). Jatkettiin matkaa kakssataa metriä ja: wou mikä linna oikealla! "Tuon linnan ohi ei voi ajaa" totesi Maria painokkaasti, joten kun näimme vasemmalla majoituspaikan pysähdyimme. Kello oli puoli yhdeksän. Aurora, korvaamaton puolantulkkimme, meni tiedustelemaan huoneita. Vaan eihän se mikään majapaikka ollutkaan, vaan joku sairaala, mikä lie mielisairaala tai vieroitushoitola. Maitopurkki toisessa kädessä, leveä, melkein maaninen hymy kasvoilla Aurooraa opastanut mies selitti, mistä löytäisimme oikean majapaikan.
Uupuneina menimme vielä etsimään murkinaa torilta. Meistä tuntui ihan kuin olisimme jossain leffan lavasteissa, oli niin epätodellisen kaunista ja hiljaista. Ihmiset vaikuttivat elokuvahahmoilta. Tyhjän hampurilaisbaarin oviemies selvästi vakoili meitä. Kaikki vakoili ja vainosi meitä sivusilmillään! Vahtikoirat mulkkasi ulko-ovilla! Äkkiarvaamatta yksi lähti juoksemaan ja räksyttämään ihan täysiä Marian perään!!! Ihme ettei purrut! "Miksi kaikkien talojen ulko-ovet on auki?" hämmästelin ja kurkkasin yhdestä sisään ja RÄYRÄYRÄYRÄY vihainen koira alkoi raivoamaan mulle! Äkkiä kotiin, totesimme!!
"Kiva mainos: Kaupungin halvin hautaustoimisto" luki Aurora äsken.
"Se on mulle sopiva!" nauroi Maria.
Niin, mehän ollaan halvalla budjetilla liikkeellä eli halvat haudat löytyy Puolasta, Plockista tarpeen tullen! Hyyyi mmitä?
"Hahahaa! Haitaribussi neuvostoajoilta, ei vittu!" pilkkasi Jarmo sinipunakeltaraidallista haitaribussia numero kolme. Kuinka sympaattinen! "Hmm, pitäiskö ostaa tuommoinen haitaribussi," jatkoi hän. Why not?
Nyt jatkan maisemista (=maissipelloista, mummonmökeistä, kanoista, lehmistä, haikaranpesistä, hurjastelevista rekoista, auringosta) nauttimista! <3 Tiemme päässä häämöttää Krakow, siinä välissä joku tuntematon uinumispaikka!
"Välil pitää lukeeki!"
Välil pitää myös malttaa laskee katse maisemista ja kirjoittaa! Tääl mä istun Puolassa avoautossa ja kirjotan läppärillä! LUXUSTA! Viel kolme viikkoa sitten en tiennyt mitään tästä kaikesta!! En viihdyttävästä matkaseurasta, en valkoisesta chevroletista, en hiuksia piiskovasta viimasta, en pienistä Puolalaisista kylistä enkä KaZanTip-festareista, joka on meidän kaukaisin päämäärämme. Hulluuuu!!! Ei sitä kyl ikinä tiedä, mitä tapahtuu elämässä.
Jea, no eilen ajeltiin Gdanskista etelään mutkaisia pikkuteitä viehättävien pikkukylien läpi. Pysähdyttiin kuvaamaan pikkupoikia, jotka onki ja pelas palloo. He huusivat meille: "halo, halo" ja "what's your name?" He olivat onkineet pikkukaloja ja heidän puolanpalpatuksesta tunnistin lähinnä yhden sanan "kurva". Ei noin pienet sais kiroilla! He pyysivät Auroralta tupakkaa ja halusivat tulla meidän avoautoon kyytiin. Oltais viety heidät pienelle kyytiajelulle, mutta he tulivatkin katumapäälle. Vilkutettiin, ja he olivat kovin söpöjä, ja mulla tuli mieleen pikkuveljeni kotosuomessa; kenties hänkin onkii paraikaa kesämökillämme..
"Uus liikennemerkki," huomasi Maria "Siin oli sellanen, että auto törmää ihmiseen". Eli "varokaa Kamikaze-ajelijoita" tulkitsi Jarmo. Totta, tääl on ihan hulluja liikennemerkkejä. Ja kaikki liikennemerkit on muutenkin paljon hauskempia kuin suomessa. Esim. yhdessä lapsi syö jättimäistä tikkukaramellia. Toisessa kerrotaan kuinka monta ihmistä kyseisellä tiellä on kuollut ja kuinka monta loukkaantunut! Lisäksi monet liikennemerkit välkkyvät, diskolbilemerkkejä otaksun.
Sit, tääl on ihan mahtavii bussipysäkeitä: pinkkejä, keltasia, mintunvihreitä, punasia, sinisiä. Maria sanoikin, että se tulee tänne viel joskus valokuvaamaan pelkästään bussipysäkkejä ja tekee sit sellasen bussipysäkkikirjan. Kannatan!
Itse tuun tänne viel joskus kuvaamaan nuo kaikki niin kiehtovat, hylätyt autiotalot, autiotehtaat ynnä autiokartanot. Huh, mun sydän pysähtyy, kun niitä vilahtelee täällä joka kylässä ja haluisin mennä tutkimaan jokaisen. Tähän mennessä karmivin fiilis mulla tuli eräässä autiotalossa Gdanskissa. Se oli kartanomainen talo keskellä kaupunkia. Talossa oli puinen ovi, jossa oli pieni aukko ja siitä ryömin taloon. Heti ekana siinä odotti hullu parin metrin pudotus vesialtaaseen!! Koko talon pohja oli täynnä vesialtaita, joiden välissä kulki betonireittejä ja -pylväitä. Peremmällä kutsui valkoiset portaat, jotka johti kartanon moniin kyläkerroksiin. Mut mua alkoi karmia ja kiehtoa, mutta Jarmo sanoi, ettet varmana mene sinne, joten en sitten yksin uskaltanut mennä.....!
Eilen oli mahtavaa lukea karttaa, eksyä, etsiä vessa, joka haisi niin pahalle, ettei menty sinne, pysähtyä syömään sämpylöitä ja pannaaneja (savoa, =banaaneja :D) lannalta lemuavaan pellonreunaan, käydä pissalla puskassa ja ajaa tuhatta ja sataa pikkuteitä! Wrummm ajoin kunnes näin autiokartanon ja juoksin sinne. Aurora poltti tupakkia, Maria soitti huuliharppua ja Jarmo otti kuvia Bettystämme (automme nimi). Jatkettiin matkaa kakssataa metriä ja: wou mikä linna oikealla! "Tuon linnan ohi ei voi ajaa" totesi Maria painokkaasti, joten kun näimme vasemmalla majoituspaikan pysähdyimme. Kello oli puoli yhdeksän. Aurora, korvaamaton puolantulkkimme, meni tiedustelemaan huoneita. Vaan eihän se mikään majapaikka ollutkaan, vaan joku sairaala, mikä lie mielisairaala tai vieroitushoitola. Maitopurkki toisessa kädessä, leveä, melkein maaninen hymy kasvoilla Aurooraa opastanut mies selitti, mistä löytäisimme oikean majapaikan.
Uupuneina menimme vielä etsimään murkinaa torilta. Meistä tuntui ihan kuin olisimme jossain leffan lavasteissa, oli niin epätodellisen kaunista ja hiljaista. Ihmiset vaikuttivat elokuvahahmoilta. Tyhjän hampurilaisbaarin oviemies selvästi vakoili meitä. Kaikki vakoili ja vainosi meitä sivusilmillään! Vahtikoirat mulkkasi ulko-ovilla! Äkkiarvaamatta yksi lähti juoksemaan ja räksyttämään ihan täysiä Marian perään!!! Ihme ettei purrut! "Miksi kaikkien talojen ulko-ovet on auki?" hämmästelin ja kurkkasin yhdestä sisään ja RÄYRÄYRÄYRÄY vihainen koira alkoi raivoamaan mulle! Äkkiä kotiin, totesimme!!
"Kiva mainos: Kaupungin halvin hautaustoimisto" luki Aurora äsken.
"Se on mulle sopiva!" nauroi Maria.
Niin, mehän ollaan halvalla budjetilla liikkeellä eli halvat haudat löytyy Puolasta, Plockista tarpeen tullen! Hyyyi mmitä?
"Hahahaa! Haitaribussi neuvostoajoilta, ei vittu!" pilkkasi Jarmo sinipunakeltaraidallista haitaribussia numero kolme. Kuinka sympaattinen! "Hmm, pitäiskö ostaa tuommoinen haitaribussi," jatkoi hän. Why not?
Nyt jatkan maisemista (=maissipelloista, mummonmökeistä, kanoista, lehmistä, haikaranpesistä, hurjastelevista rekoista, auringosta) nauttimista! <3 Tiemme päässä häämöttää Krakow, siinä välissä joku tuntematon uinumispaikka!
torstai 7. heinäkuuta 2011
Gdansk, ja kuinka se loppuu
Ihan ensimmaisena, tsekatkaa Marian valokuvapainotteinen blogi, kasittelee myos tata reissua!
http://roadnoceiling.blogspot.com/
Aamu valkeni vissiinkin, ulkona tuntuisi satavan ajoittain vetta. Gdans, onko kuolleempaa paikkaa keskiviikkoiltana, hankalahko loytaa. Ainoaan paikkaan, jossa oli porukkaa meita ei paastetty sisaan! :D
Nojoo, kyllahan me paikka loydettiin ja siinahan se ilta hurahti. Yritetaan olla ensi viikonlopuksi Krakovassa, josko tama tasta. Gdansk ei omasta mielestani ollut mitenkaan ihmeellinen kokemus, ja lahdemme tasta eteenpain kohti uusia seikkailuja, kunhan kaikki herailee. Postaan muutaman reissukuvan, etta paasette tunnelmaan!
Puolalaista valtatieta, oikeasti
Sailing, Gdansk
Jossain Latviassa
Tyttoja ja havittajia
Saapuminen Gdanskiin
Gdansk
Hauskaa @ 60mph
Avoautokampaus
Jeeee! (jossain Puolan puolella)
http://roadnoceiling.blogspot.com/
Aamu valkeni vissiinkin, ulkona tuntuisi satavan ajoittain vetta. Gdans, onko kuolleempaa paikkaa keskiviikkoiltana, hankalahko loytaa. Ainoaan paikkaan, jossa oli porukkaa meita ei paastetty sisaan! :D
Nojoo, kyllahan me paikka loydettiin ja siinahan se ilta hurahti. Yritetaan olla ensi viikonlopuksi Krakovassa, josko tama tasta. Gdansk ei omasta mielestani ollut mitenkaan ihmeellinen kokemus, ja lahdemme tasta eteenpain kohti uusia seikkailuja, kunhan kaikki herailee. Postaan muutaman reissukuvan, etta paasette tunnelmaan!
Tilaa:
Kommentit (Atom)